Sain marttaystävältäni kaksi valtavan kokoista kurpitsaa. Ulla oli kasvattanut mahtavan kurpitsasadon, josta riitti muillekin jakaa. Keltaisesta kurpitsasta tein ison kattilallisen kurpitsakeittoa, jota laitoin myös pakkaseen monta rasiaa. Vihreän kurpitsan paloittelin ja paahdoin uunissa (noin 40 minuuttia).
Paahtaminen antaa täyteläisen aromin kurpitsalle. Soseutin kypsät kurpitsanpalat sauvasekoittimella ja notkistin vesitilkalla piirakkaan tarvittavan erän. Vielä on mietinnässä, mitähän tekisin lopusta kurpitsasoseesta?

Gluteenittoman kurpitsapiirakan pohjaan kokeilin tattaria sisältävää jauhoseosta. Toimii. Kurpitsasoseen maustoin ruokosokerilla sekä kanelilla, neilikalla ja inkiväärillä.

Kurpitsapiirakan ihana tuoksu tuo mieleen piparit ja joulun. Ja eihän jouluun enää olekaan pitkä aika, pari kuukautta, jee! Viikon päästä monissa lapsiperheissä vietetään Halloween-juhlia. Pukeudutaan naamiaisasuihin, kaiverretaan kurpitsoja kynttilälyhdyiksi ja hassutellaan. Tämä kurpitsapiirakka sopii mainiosti Halloween-juhlien tarjoiluihin, maistuu lapsillekin.

Tiesitkö muuten, että kurpitsapiirakka on peräisin Yhdysvalloista? Kurpitsapiirakka eli Pumpkin pie on tärkeä osa marraskuun lopulla vietettävän kiitospäivän ateriaa. Piirakka tarjotaan aterian jälkiruokana.
Vuosi sitten julkaisin kurpitsa-juustokakun ohjeen, joka kannattaa käydä kurkkaamassa. Jos kaipaat jotain hämähäkkiteemaista pikkuleipää Halloween-juhliin, hämähäkki-maapähkinäkeksit varmasti ilahduttavat pieniä juhlijoita.

t. Himoleipuri Leila

Raaka-aineet
Pohja
100 g margariinia
½ dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vaalea gluteeniton jauhoseos, Virtasalmen Viljatuote
1 tl leivinjauhetta
Täyte
4 dl kurpitsasosetta
1½ dl ruokosokeria
2 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
1 tl kanelia
½ tl neilikkaa
½ tl inkivääriä
ripaus suolaa
Koristeluun
1 dl kuohukermaa
Näin valmistat
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 26 cm) margariinilla.
Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna ja jauhoseos, johon olet sekoittanut leivinjauheen.
Laita taikina tekeytymään jääkaappiin.
Valmista täyte. Sekoita kurpitsasoseen joukkoon ruokosokeri ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää lopuksi kerma ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille kostutetuin sormin. Kaada täyte piirakkavuokaan.
Paista piirakkaa uunissa noin 30-40 minuuttia. Peitä tarvittaessa leivinpaperilla, jos alkaa tummumaan liikaa.
Anna piirakan jäähtyä, mielellään seuraavaan päivään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota kukkasia pinnalle.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
4 kommenttia
Kysyn tuon kurpitsapiirakan paistolämpötilaa? Maikki
Se on 200 astetta. Leivonnan iloa!
Vatkataabko margariini ja sokeri vaahdoksi asti?
Kannattaa kevyesti vaahdottaa. Oi, tämä on ihanan makuinen piirakka, joten maistuvia herkutteluhetkiä!