Gluteenittomat kaurapiirakat

Himoleipuri

Eilen vietettiin Suomalaisen ruoan päivää. Päätin jättää sieniretken väliin ja pyöräyttää piirakoita. Olen jo pitkään himoinnut leipoa gluteenittomia kaurapiirakoita ja eilen inspiraatio iski sopivasti. Piirakoiden leipominen on aika pitkäkestoinen projekti, lopputulos kuitenkin niin palkitseva.

Kaurapiirakoiden kuoritaikina valmistuu tattarijauhosta ja tattaripohjaisesta jauhoseoksesta. Psyllium tekee taikinasta helposti kaulittavan.

Olen saanut maistaa tavallisia kaurapiirakoita mökkipaikkakunnallamme ja ne ovat niin taivaallisen hyviä. Mahtava maku ja kaurasuurimoiden ihana suutuntuma. Jos ihmettelet, että syön myös tavallisia leivonnaisia, tähän on selitys. Minulla ei ole erityistä tarvetta syödä gluteenitonta, vaikka leivonkin ainoastaan gluteenitonta. Rakkaus gluteenittomaan leivontaan johtuu pitkälti työhistoriastani ja innostani kehittää uusia reseptejä erityisruokavaliota noudattaville. Kaikilla on oltava mahdollisuus kokea onnistumisen iloa leivonnassa ja saada maistella lämpimäisiä.

Gluteeniton kaurasuurimopuuro keitetään riisipuuron tapaan.

Gluteenittomien kaurapiiirakoiden täyte valmistetaan gluteenittomasta kaurasuurimopuurosta. Gluteeniton kaura viljellään ja käsitellään erillään gluteenipitoisista viljoista. Gluteenittomia kaurasuurimoita valmistaa ainakin Keskisen Mylly ja Virtasalmen Viljatuote. Jos kaupassasi ei ole gluteenittomia kaurasuurimoita, pyydä kauppiastasi tilaamaan. Jos kaura ei sovi sinulle, blogistani löytyy ohje gluteenittomiin karjalanpiirakoihin, jotka ovat tehty riisisuurimoista.

Kuoritaikinasta leivotaan tanko, joka paloitellaan. Palat taputellaan litteiksi ympyröiksi ja kaulitaan mahdollisimman ohuiksi.

Olen monesti ihmetellyt, miksi leipomot eivät valmista kaurapiirakoita. Kaurasuurimot sopivat mainiosti korvaamaan puuroriisin. Miksi käyttää piirakoissa ulkomaista riisiä, kun meillä on mahtava kaura? Kaura on supervilja, jolla on myös paljon hyviä terveysvaikutuksia: kaura alentaa kolesterolia, parantaa vatsan ja suoliston toimintaa sekä laskee verensokeria. Ja mikä parasta, se on hyvänmakuinen ja kotimainen raaka-aine.  

Kaurapiirakat paistetaan 275 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Takaisin kaurapiirakoiden tarinaan. Kaurapiirakat ovat niin koukuttavia, että nykyään valitsemme kaupan mökkipaikkakunnalla sen mukaan mistä saa kaurapiirakoita ja lanttusupikkaita. Paikallisia superherkkuja. Molempia ostetaan aina matkaeväiksi. Ja mikä pettymys, jos ne ovat päässeet loppumaan. Kun matka jatkuu kauppareissun jälkeen, autossa on syötävä ensin yhdet lanttusupikkaat ja jälkiruoaksi sitten kaurapiirakat. Ei malta odottaa perille saakka. Niin mahottoman hyviä ovat! No, onhan tuo mökkimatkakin pitkä. Jos innostut gluteenittomista lanttusupikkaista, niiden ohje löytyy täältä.

Hyvää syyskuuta ja huomenna alkavaa valtakunnallista keliakiaviikkoa!
t. Himoleipuri Leila

Gluteenittomat kaurapiirakat

Himoleipuri Eilen vietettiin Suomalaisen ruoan päivää. Päätin jättää sieniretken väliin ja pyöräyttää piirakoita. Olen jo pitkään himoinnut… Suolaiset gluteeniton, kaura, kaurasuurimo, piirakka, kaurapiirakka, kaurapiirakat, perinneleivonnainen European Tulosta
Serves: 18 kpl
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Kuoritaikina
2 dl kylmää vettä
2 tl psylliumia
½ tl suolaa
1 dl tattaripohjaista vaaleaa jauhoseosta (Virtasalmen Viljatuote)
1½ dl tattarijauhoja

Puurotäyte
2 dl vettä
2 dl gluteenittomia kaurasuurimoita
noin 9 dl täysmaitoa
1 tl suolaa
50 g voita

Kaulintaan
½-1 dl tattarijauhoja

Voiteluun
40 g voita

Näin valmistat

Aloita piirakoiden valmistaminen keittämällä ensin kaurasuurimopuuro. Kiehauta vesi teflonpohjaisessa tai paksupohjaisessa kattilassa ja lisää gluteenittomat kaurasuurimot. Anna kiehua muutama minuutti, kunnes vesi on imeytynyt kaurasuurimoihin. Lisää maito ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla välillä pohjaa myöten sekoitellen noin tunnin ajan. Lisää kypsään puuroon suola ja voi.

Valmista kuoritaikina puuron keittämisen ohessa. Sekoita kylmään veteen psyllium ja suola. Anna seoksen turvota noin 5 minuuttia. Lisää jauhot pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Käytä alussa vispilää, jotta mahdolliset paakut rikkoontuvat. Taikina on valmis, kun se irtoaa kulhon reunoista ja on pehmeää.

Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen.

Ripottele pöydälle tattarijauhoja. Leivo taikinasta tanko ja jaa tanko 18 samankokoiseen palaan. Pyörittele taikinapalat palloiksi ja taputtele käsin pyöreiksi kakkaroiksi. Peitä kakkarat kelmulla tai muovipussilla, etteivät ne kuivu.

Kaulitse kakkarat piirakkapulikalla tai kaulimella ohuiksi soikeiksi kuoriksi. Käytä kaulimiseen reilusti tattarijauhoja pöytään tarttumisen estämiseksi.

Levitä taikinakuorille ruokalusikallinen täytettä siten, että reunoilta jää 1-1½ cm:n kaistale tyhjäksi.
Rypytä piirakan reunat puuron päälle etusormilla molemmilta laidoilta yhtä aikaa. Nosta piirakat uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista piirakoita 275 asteen lämmössä noin 15 minuuttia.

Voitele valmiiden piirakoiden pinta voisulalla.

Lado kuumat piirakat päällekkäin, peitä leivinpaperilla ja liinalla.

Vinkit

Kaurapiirakat maistuvat erinomaisilta lämpiminä munavoin kanssa.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää