Gluteenittomat karjalanpiirakat

Himoleipuri

”Nyt on Leilan aika opetella rypyttämään piirakoita”, totesi mummoni, kun olimme kyläreissulla Ukonjoukossa. En muista tarkkaan, minkä ikäinen olin tuolloin.  Ehkä kansakoulun alaluokilla, pikkutyttö kuitenkin. Kylläpä se rypyttäminen oli vaikeaa. Piirakoista tuli aika räjähtäneen näköisiä ja minua vähän nolotti. Mummo rohkaisi sanomalla, että harjoittelemalla oppii. Näinhän se menee. Monessakin asiassa.

Mummolassani karjalanpiirakoita leivottiin joka lauantai, samoin teki äitini lapsuudenkodissani. Kuumassa leivinuunissa paistettiin ensin karjalanpiirakat ja sitten uunin jälkilämpöön laitettiin karjalanpaisti muhimaan.  Jälkiruokana syötiin marjasoppaa. Suomalaista perinneruokaa parhaimmillaan.

Äitini teki karjalanpiirakoita vielä lähes 90-vuotiaana. Suvussamme ei ollut juhlia mihin äitini ei olisi leiponut piirakoita. Myös tuliaisina hänellä oli aina iso kasa piirakoita, jotka oli pakattu voipaperin sisään ruskeaan pahvilaatikkoon. Voi veljet, mikä tuoksu, kun laatikon avasi!  Äiskän ohutkuoriset karjalanpiirakat olivat kyllä maailman parhaimmat.

Piirakkakorin yläpuolella olevan kangaspussin äitini on ommellut 1940-luvulla. Siinä säilytettiin käsityötarvikkeita.

Karjalanpiirakat onnistuvat mainiosti myös gluteenittomina. Kiitos psylliumin. Se tuo taikinaan kaivattua sitkoa, ja taikinakuorien kaulitseminen ohuiksi onnistuu. Kaulitseminen on suorastaan yllättävän helppoa. Laitoin taikinakuoreen sekä tattarijauhoja että tattaripohjaista jauhoseosta. Voit tehdä piirakat myös pelkästään tattarijauhosta. Lisää silloin hieman jauhojen määrää.

Kuoritaikina leivotaan tangoksi, tanko leikataan paloiksi ja palat pyöritellään ja taputellaan kakkaroiksi.
Kakkarat kaulitaan ohuiksi kuoriksi.
Riisipuuroa levitetään lusikalla kuorten päälle. Itse tykkään laittaa reilusti täytettä.
Piirakat paistetaan 275 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Kypsät piirakat voidellaan päältä voisulalla.

Gluteenittomat karjalanpiirakat ovat parhaimmillaan kuumina voin tai munavoin kanssa tarjottuna.

Namskis!

Gluteenittomat karjalanpiirakat

Himoleipuri ”Nyt on Leilan aika opetella rypyttämään piirakoita”, totesi mummoni, kun olimme kyläreissulla Ukonjoukossa. En muista tarkkaan,… Juhlat gluteeniton, riisipiirakka, karjalanpiirakka, perinneruoka, munaton European Tulosta
Serves: 18-20
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Kuoritaikina
2 dl kylmää vettä
2 tl psylliumia
½ tl suolaa
1 dl tattaripohjaista vaaleaa jauhoseosta (Virtasalmen Viljatuote)
1½ dl tattarijauhoja

Puurotäyte
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
1 tl suolaa
50 g voita

Kaulintaan
½ dl tattarijauhoja

Voiteluun
40 g voita

Näin valmistat

Aloita piirakoiden valmistaminen keittämällä ensin riisipuuro. Kiehauta vesi teflonpohjaisessa tai paksupohjaisessa kattilassa ja lisää riisi. Anna kiehua muutama minuutti, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla välillä pohjaa myöten sekoitellen noin 40-60 minuuttia. Katso tarkempi kypsymisaika riisipakkauksesta. Lisää kypsään puuroon suola ja voi. Jätä puuro jäähtymään.

Valmista kuoritaikina. Sekoita kylmään veteen psyllium ja suola. Anna seoksen turvota noin 5 minuuttia. Lisää jauhot pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Käytä alussa vispilä, jotta mahdolliset paakut rikkoontuvat. Taikina on valmis kun se irtoaa kulhon reunoista ja on pehmeää.

Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen.

Ripottele pöydälle tattarijauhoja. Leivo taikinasta tanko ja jaa tanko 18-20 samankokoiseen palaan. Pyörittele taikinapalat palloiksi ja taputtele käsin pyöreiksi kakkaroiksi. Peitä kakkarat kelmulla tai muovipussilla, etteivät ne kuivu.

Kaulitse kakkarat piirakkapulikalla tai kaulimella ohuiksi soikeiksi kuoriksi. Käytä kaulimiseen tattarijauhoja pöytään tarttumisen estämiseksi.

Levitä taikinakuorille ruokalusikallinen täytettä siten, että reunoilta jää sentin kaistale tyhjäksi.

Rypytä piirakan reunat puuron päälle etusormilla molemmilta laidoilta yhtä aikaa.
Nosta piirakat uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista piirakoita 275 asteen lämmössä noin 15 minuuttia.

Voitele valmiiden piirakoiden pinta voisulalla.

Lado kuumat piirakat päällekkäin, peitä leivinpaperilla ja liinalla.

Vinkit

Jos olet tehnyt puuron valmiiksi hyvissä ajoin etukäteen ja se tuntuu liian jäykältä, lisää puuroon vettä, älä maitoa. Kylmä maito saa täytteen kuohumaan uunissa. Voit laittaa piirakoiden täytteeksi myös perunamuusia. Mainion täytteen saat myös sekoittamalla riisipuuron joukkoon soseutettua kypsää porkkanaa. Porkkana antaa täytteeseen makeutta ja kauniin värin.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

18 kommenttia

Marja 24.1.2024 - 20:48

Kiitos reseptistä! Tein maidottoman puuron ja voitelin margariinisulalma, niin sain allergisille lapsille sopivaa. Hyviä tuli.

Vastaa
Himoleipuri 31.1.2024 - 17:08

Ole hyvä! Kiva kun olet leiponut karjalanpiirakoita ja tykkäsit ohjeesta.

Vastaa
Sirpa 16.12.2022 - 15:10

Kiitos ohjeesta! Oikein mainiosti onnistui leipominen. Opetteluttaa vähän kun on tottunut ruiskuoreen tekemään, on pehmeämpi, mutta pysyi hyvin kasassa. Makoisia olivat. Semmoinen vinkki vielä tuohon puuron notkistamiseen, että kiehautettu maito toimii myös hyvin.

Vastaa
Himoleipuri 17.12.2022 - 15:45

Ole hyvä! Mukava kuulla, että leipominen sujui hyvin ja piirakoista tuli makoisia. Kiitos myös vinkistä!

Vastaa
Tuula 7.10.2022 - 14:15

Hyvä näköisiä piirakoita. Mitä voisi käyttää psyliumin sijasta, olen sille allerginen?

Vastaa
Mira 9.10.2022 - 21:07

Ite oon käyttänyt pellavansiemenrouhetta liotettuna veteen ja toimii tosi samalla tavalla (vähän kauemmin vaan pitää antaa turvota) 🙂

Vastaa
Tuula 10.10.2022 - 9:48

Kiitos tiedosta tätä kokeilen. ?

Vastaa
Iita 16.12.2021 - 23:49

Hei, tein tänään riisipiirakoita, olipahan todella hyviä!? Taikinaa oli helppo käsitellä, eikä se kuivunut samalla tavalla kuin normi karjalanpiirakkataikina. Jäi hyvin aikaa rypytellä piirakat, eikä taikina lohkeillut rypytyksen aikana. Tein 2 annosta, josta ohkaseksi pulikoimalla sain 40 kappaletta herkullisia piirakoita. Riisipuuroa myös tein 2 litraa Kiehu maitoon ja kaikki meni.
Jos tekee isomman taikinan, niin voiko sitä käsitellä hyvin seuraavanakin päivänä?

Vastaa
H Anna 12.12.2021 - 14:16

Hei, kiitos ohjeesta, menee kokeiluun. Yksi asia kuitenkin helpottaisi, kun etsii näitä lähes kaikettomia ohjeita. Jospa itse ainesosaluettelo (resepti) olisi ensimmäisenä, eikä alinna, jolloin selailet pitkät pätkät huomataksesi, että jokin ainesosa ei sovikaan omalle perheelle.

Vastaa
Himoleipuri 12.12.2021 - 16:28

Ole hyvä! Ymmärrän oikein hyvin kommenttisi. Usein tekstissä ennen reseptiä kerron vinkkejä valmistukseen liittyen ja joskus myös vaihtoehtoisista raaka-aineista. Siksi olen nähnyt nykyisen järjestyksen sopivana. Jos resepti olisi ensimmäisenä, voi olla että tärkeät vinkit jäisivät huomaamatta.

Vastaa
Leena Laitinen 8.12.2024 - 23:37

Minä etenkin taikinan edellisenä iltana ja laitan tangot yöksi jääkaappiin. Minusta se helpottaa vielä taikinan käsittelyä. Samoin tavallinen piirakka taikina on helpompi käsitellä levanneena

Vastaa
Himoleipuri 9.12.2024 - 15:25

Se on juuri näin. Sinulla on selvästi gluteeniton jauhopeukalo 🙂
Gluteeniton taikina tykkää tekeytyä ennen leivontaa. Hyvä idea tehdä piirakankuoritaikina jo edellisenä iltana. Helpottaa, kun jakaa työvaiheita kahdelle päivälle. Mukavaa joulun odotusta ja leivonnan iloa!

Vastaa
Eerika 11.12.2021 - 14:51

Niin herkullisia, kiitos paljon ohjeesta! Näin aloittelevanakin leipurina piirakat onnistuivat todella hyvin! Taikina oli helposti leivottavissa, mulla vaan tuli puolet vähemmän piirakoita kuin ohjeessa, mutta teenpähän seuraavalla kerralla kaksinkertaisena.

Vastaa
Himoleipuri 12.12.2021 - 16:19

Ihana kuulla, että piirakat onnistuivat hyvin ja tykkäsit ohjeesta! Itse kaulitsen kuoret tosi ohueiksi, siksi saan piirakoita enemmän. Ohuet kuoret tahtovat vaan mennä helposti rikki.

Vastaa
Eija Kalemaa 7.9.2019 - 13:55

Voi kun saisi syödä ruistaikina riisipiirakoita? Olen oppinut lapsuudessa leipomaan niitä ja olen paljon myös leiponut niitä ennen keliaakia diagnoosia. Olen tehnyt riisipiirakoita Schär/Mix c mix patisserie jauhoihin. No- eihän ne ole ruisriisipiirakoitas! Kokeilen tätä sinun ohjettasi seuraavan kerran. Tuo kaulitseminen on yleensä ongelma gluteenittomien jauhojen kanssa, niin muissakin piirakoissa ja leivonnaisissa. Mutta aika hyviä riisipiirakoita tekevät Poronkyläläiset. Ostan niitä ensimäiseen himooni. Kiiton kaikista resepteistä Himoleipurille! Odotan aina innolla.

Vastaa
Himoleipuri 8.9.2019 - 10:22

Kiva kuulla, että olet löytänyt blogini ja tykkäät ohjeistani. Palaute ja tällainen vuorovaikutus innostaa leipomaan ja kehittämään lisää reseptejä, kiitos paljon! 🙂 Hyvin kyllä ymmärrän kaipuusi ruisriisipiirakoihin. Onneksi nykyään gluteenittomistakin raaka-aineista saa tehtyä hyviä piirakoita. Psyllium on loistava keksintö, se helpottaa kovasti kaulitsemista. Eipä ole tullut kokeiltua mainitsemaasi Schärin jauhoseosta. Pitääpä tutustua. Oikein mukavaa syksyn alkua ja leivonnan iloa! 🙂

Vastaa
Rouva Raadelmasta 6.9.2019 - 13:48

Voi apua, melkein tulee piirakoiden tuoksu netin yli! Ehdottaisin, että tekisit Himoleipurin “varjoblogin”, jossa julkaisisit reseptit ei-gluteenittomina ?. Olisi kiva saada äitisi piirakkaohje??

Vastaa
Himoleipuri 7.9.2019 - 19:35

Kiitos viestistäsi! ? Heh, heh! Hauska idea tuo varjoblogi. Aiemmin minulta on kysytty, miten tavisleivonnaiseni voisi tehdä gluteenittomana. Nyt kun leivon pelkästään gluteenitonta, muutamat ovat kyselleet, miten ohjeeni toimisivat vehnäjauhoilla. ???

Pahoittelen, ettei minulla ole antaa äitini reseptiä piirakoihin. En älynnyt sitä häneltä aikanaan kysyä. Mukavaa syksyn alkua ja leivonnan iloa! ??

Vastaa

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää