Runebergin päivää vietetään lauantaina kansallisrunoiljamme Johan ludvig Runebergin syntymäpäivän kunniaksi. Runebergin tortut ovat päivän nimikkoherkku, torttujen gluteeniton ohje löytyy täältä. Itse pyöräytin tänä vuonna tortut rullalle kääretortun muotoon. Gluteeniton Runebergin kääretorttu on nopea ja helppo tehdä sekä torttuja kevyempi versio herkutteluun.
Joululeivonnasta oli jäänyt kaapin pohjalle hasselpähkinärouhetta, mantelijauhetta ja piparkakkumaustetta, joten päätin hyödyntää ne Runebergin kääretorttuun. Pirkan mantelijauhe on kuorellisista manteleista jauhettu, joten sen antaa mukavasti myös väriä kääretorttuun. Käyttämäni hasselpähkinärouheen tilalla voit käyttää mantelirouhetta, gluteenittomia piparkakkuja tai gluteenitonta korppujauhoa.
Kuohkean kääretortun salaisuus on tanakka kananmuna-sokerivaahto. Vatkaa kananmunia ja sokeria niin kauan, että saat vatkaimen vispilöillä pyöräytettyä kahdeksikon vaahdon pinnalle ja kuvio pysyy hetken aikaa. Kuivat aineet lisätään joukkoon kevyesti nuolijalla tai puuhaarukalla pyöräyttäen.
Valmis kääretorttu kumotaan hyvin sokeroidun voi-/leivinpaperin päälle. Gluteenittoman Runebergin kääretortun täytteeksi laitoin itse keitettyä metsävadelmahilloa, jossa on voittamaton aromi sekä kermavaahdolla notkistettua tuorejuustoa. Voit toki käyttää kaupan vadelmahilloa tai -marmeladia.
Kääretortun on hyvä antaa vetäytyä vähän aikaa ennen tarjoilua. Koristele kääretorttu makusi mukaisesti. Tomusokerikuorrutus ja vadelmat sopii aina.
Raaka-aineet
4 kananmunaa
1 dl sokeria
½ dl fariinisokeria
1 dl mantelijauhetta
1 dl hasselpähkinä- tai mantelirouhetta
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
Täyte
2–2½ dl kiinteää vadelmahilloa tai -marmeladia
175 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
½ rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Kuorrutus
1½ dl tomusokeria
½ kananmunan valkuainen
vadelmia
Näin valmistat
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja päällystä uunipelti leivinpaperilla.
Valmista kääretorttulevy. Vatkaa kananmunat ja sokeri tukevaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää seos muna-sokerivaahtoon kevyesti käännellen.
Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille tasaiseksi levyksi.
Paista noin 10–12 minuuttia uunin keskitasolla.
Kumoa valmis torttulevy hyvin sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.
Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita huoneenlämpöinen tuorejuusto ja sokerit joukkoon.
Levitä ensin vadelmahillo pohjan päälle ja hillon päälle kerma-tuorejuustoseos.
Kääri levy napaksi rullaksi leivinpaperin avulla. Siirrä kääretorttu jääkaappiin vetäytymään leivinpaperiin käärittynä.
Valmista kuorrutus. Sekoita kananmunan valkuaisesta ja tomusokerista tukeva seos kuorrutusta varten.
Pursota tomusokerikuorrutusta kääretortun päälle. Koristele kääretorttu vadelmilla.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂