Huomenna helmikuun 5. päivänä vietetään kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivää. Tarina kertoo, että runoilija Runeberg oli perso makealle ja hän pyysi vaimoltaan jotain herkullista syötävää. Kun Fredrika-vaimolla ei ollut mitään sopivaa, hän päätti tehdä leivonnaisen niistä aineksista, mitä kaapista löytyi. Näin syntyi vehnäjauhoista, korppujauhoista, keksimuruista ja manteleista leivoksia, jotka koristeltiin sokerikuorrutuksella ja omenahillolla.
Toinen, ehkä pätevämpi tarina kertoo, että leivoksen olisi kehittänyt jo aikaisemmin kondiittori Lars Henrik Astenius Porvoossa, jolta Runebergit kävivät ostamassa leivoksia kotiin. Runeberg mieltyi leivonnaisiin niin suuresti, että ne nimettiin hänen mukaansa. Resepti on löytynyt myös Fredrikan reseptikirjasta, joten voi olla, että niitä on leivottu taiteilijakodissakin.
Runebergin tortusta on monta versioita ja monta mielipidettä sen ainesosista. Joidenkin mielestä manteli kuuluu torttuun, toisten mielestä ei. Myös taikinan sileys tai rouheisuus on makuasia. Eniten puhuttanee kosteus. Alkuperäinen leivos oli kuiva, ja tarinan mukaan kansallisrunoilija nautti sen punssin kanssa.
Itse tykkään, että taikinassa on rouheisuutta, joten laitoin siihen viimeiset joulupyhiltä säästyneet gluteenittomat piparit sekä mantelirouhetta. Mielestäni tortut ovat parhaillaan hieman kostutettuna, mutta ei liikaa. Karvasmanteliöljyn jätin pois. Ei ole suosikkini. Rommin mausta puolestaan tykkään. Punssi olisi vielä parempi, mutta sitä ei tule ostettua, kun sillä ei juurikaan ole muuta käyttöä. Ellei hernekeittoa alkaisi syömään punssin kera, heh.
Tällä ohjeella voit tehdä myös pelkästään Runebergin torttuja. Muffinivuoat ovat käteviä, joten Runebergin torttuvuokaa ei välttämättä tarvita.
Raaka-aineet
200 g margariinia tai voita
1½ dl sokeria
2 kpl kananmunia
1 dl gluteenittomia piparimuruja (tai gluteenittomia korppujauhoja)
1 dl mantelirouhetta
1 dl mantelijauhoa
2¾ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Virtasalmen Viljatuote)
2 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
1 dl kermaa
Kostutus
1 dl vettä
1 rkl sokeria
2 rkl rommia tai punssia tai muutama tippa rommiaromia
Koristelu
vadelmahilloa tai -marmeladia
1 kanamunan valkuainen
noin 3 dl tomusokeria
Näin valmistat
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele litran kokoinen pitkulainen kakku- tai leipävuoka rasvalla ja jauhota gluteenittomilla korppujauhoilla. Varaa muutama muffinivuoka, jos haluat tehdä myös annostorttuja. Hienonna piparit esimerkiksi kaulimella.
Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Pyöräytä taikina tasaiseksi nuolijalla.
Nosta taikina lusikalla kakkuvuokaan ja muffinivuokiin. Jätä kohoamisvaraa.
Paista torttuja noin 20-25 minuuttia ja kakkua 35-40 minuuttia. Jos kakun pinta tummuu liikaa, peitä se leivinpaperilla.
Nosta valmiit Runebergin tortut ja kakku ritilälle jäähtymään. Anna kakun tasaantua vuoassa 5 minuuttia ennen kumoamista.
Kostuttaminen. Jos haluat, voit kostuttaa kakun ja tortut. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Kuumenna, kunnes sokeri sulaa veteen. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon rommi. Kostuta jäähtyneet tortut ja kakku ja anna leivonnaisten vetäytyä ennen koristelemista. Voit antaa leivonnaisten maustua yön yli.
Kuorrutus. Sekoita kananmunan valkuaisesta ja tomusokerista tukeva seos kuorrutusta varten. Laita keskelle vadelmahilloa- tai marmeladia ja valuta tai pursota tomusokerikuorrutusta ympärille.
Vinkit
Gluteenittomat piparit voit korvata myös gluteenittomilla korppujauhoilla. Kuorrutuksen voit tehdä myös pelkästään tomusokerista ja vedestä. Tällöin kuorrutuksen väri jää vaaleammaksi, eikä kuorrutus kovetu yhtä hyvin kuin valkuaista käyttämällä. Kostuttamisessa käytettävän alkoholin voi korvata omenamehulla.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
4 kommenttia
Kiitos ohjeesta! 🙂 Lisätäänkö kerma (vispi?) siis vatkattua vai vatkaamattomana? Minkähän kokoinen taikina voisi toimia 20cm halkaisijan pyöreässä vuoassa?
Ole hyvä! 🙂 Kermaa ei tarvitse vatkata, laitetaan nestemäisenä. Uskoisin, että yksi annos riittää. Tosin riippuu tietysti siitä, miten korkean kakun haluat tehdä. Mukavia leivontahetkiä!
Nyt päätin näitä tänä vuonna tehdä itse! Mutta olen allerginen mantelille, niin milläs ne voisi korvata? Hmm, aika paha ?
Hienoa! Silloin saa syödä vähän useamman 🙂 Voisit kokeilla korvata mantelirouheen piparimuruilla samassa suhteessa. Kun mantelijauho jää myös pois, tällöin gluteenittoman jauhoseoksen määrän voisi nostaa 3½ dl:een. Jos kokeilet näillä vinkeillä, kertoisitko miten onnistui? Kiitos!