Gluteeniton karpalo-kinuskisuklaakakku

Himoleipuri

Viime viikonloppuna vietettiin isänpäivää. Tarkoitus oli viettää isänpäivää kotosalla sunnuntaina ja saada molemmat pojat kotiin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat. Isää juhlittiinkin koko viikonloppu, lauantaina nuoren parin kanssa Helsingissä ja sunnuntaina kuopuksen kanssa kotosalla.

Kakku nro 1 herkuteltiin nuoren parin kanssa.

Isänpäiväkakuksi suunnittelin suklaisen, vuoassa tehtävän nakukakun (naked cake), jonka sisällä on karpalotäytettä ja kinuskitäytettä. Alun perin piti tehdä vain yksi kakku. Onneksi pakkasesta löytyi valmiina kaksi gluteenitonta suklaakakkupohjaa. Toinen vähän pienempi. Molemmille tuli nyt käyttöä. Vinkit suklaakakkupohjan tekemiseen löytyy edellisestä postauksestani, katso se täältä.

Tämä parempi gluteeniton suklaakakkupohja on maukas ja mehevä.

Suklaakakkupohja leikataan sahateräveitsellä kolmeen osaan ja kostutetaan ainoastaan kevyesti. Karpalotäytteeseen pakastetut karpalot kannattaa jauhaa jäisinä hienoksi monitoimikoneella tai tehosekoittimessa. Tällöin karpalososeesta tulee rakenteeltaan mielestäni paras. Kinuskitäytteen kinuskin tein itse, mutta voit käyttää myös valmista kinuskia (2 dl).

Täytteet syntyvät näistä raaka-aineista.

Sain viime äitienpäivänä lahjaksi Annin uunissa -leivontakirjan. Kirjassa on reseptien lisäksi paljon hyviä vinkkejä kakkujen leipomiseen, täytteisiin, kuorruttamiseen ja koristeluun. Halusin testata kirjasta marja- ja kinuskitäytteiden ohjeita sekä suklaakreemin valmistusta.

Kakkujen täytteisiin tuli karpalon/kinuskin lisäksi kermaa ja tuorejuustoa sekä liivatetta hyydyttämiseen. Karpalotäytteeseen laitoin myös mascarponejuustoa.  Kirpeä karpalo, makea kinuski ja täyteläinen suklaapohja sopivat loistavasti yhteen. 

Kuorrutukseen tulee voita, tuorejuustoa, suklaata, tomusokeria ja kaakaojauhetta.

Kuorrutin kakut voi-suklaakreemillä. Kreemien teossa on tärkeää, että voi ja tuorejuusto ovat huoneenlämpöisiä. Tämä estää kreemin juoksettumisen. Kreemiä kannattaa vatkata useita minuutteja, jolloin siitä tulee pehmeää ja kuohkeaa.

Teen harvoin täytekakkuja. Olen enemmän makeiden piirakoiden ja helppojen juustokakkujen ystävä. Täytyy sanoa, että vaikka tämä karpalo-kinuskisuklaakakku oli aika monivaiheinen, se oli kyllä vaivansa väärti. Tosi makoisa ja väreiltään ihana karkki! Täytteet ja suklaakreemi onnistuivat täydellisesti Annin ohjeilla. Voipi olla, että tästä alkaa täytekakkujen voittokulku meidän perheessä. Onneksi tuli tehtyä kaksi kakkua, kakku kummallekin päivälle. Yhdestä kakusta olisi jäänyt näppejä nuolemaan.

Kakku nro 2. Mukavia leivontahetkiä marraskuun iltoina!
t. Himoleipuri Leila

Gluteeniton karpalo-kinuskisuklaakakku

Himoleipuri Viime viikonloppuna vietettiin isänpäivää. Tarkoitus oli viettää isänpäivää kotosalla sunnuntaina ja saada molemmat pojat kotiin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat. Isää juhlittiinkin koko viikonloppu, lauantaina nuoren parin kanssa Helsingissä ja sunnuntaina kuopuksen… Makeat gluteeniton, kakku, täytekakku, suklaakakkupohja, karpalo, kinuski, karpalo-kinuskikakku, nakukakku European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Se parempi suklaakakkupohja
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta, Semper
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
¾ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g margariinia sulatettuna
2 kananmunaa
¾ dl maitoa
¾ dl kuumaa vettä

Karpalotäyte
2 liivatetta
1 dl jäisinä hienonnettuja karpaloita
1 dl vispi- tai kuohukermaa
½ prk mascarponejuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
½-1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kinuskitäyte
1 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
Lisäksi
1½ liivatelehteä
1 ½ dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa

Kostutus
1 dl maitoa + 1 rkl sokeria

Kuorrutus
75 g tummaa gluteenitonta suklaata
½ rkl kaakaojauhetta
½ rkl kuumaa vettä
60 g voita
½ dl tomusokeria
50 g maustamatonta tuorejuusto

Koristeluun
1-2 dl karpaloita

Näin valmistat

Valmista suklaakakkupohja
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele tasapohjainen kakkuvuoka (halkaisija 20 cm) margariinilla ja jauhota gluteenittomilla korppujauhoilla.

Sekoita kuivat aineet keskenään, sulata margariini ja kuumenna vesi. Vaahdota kananmunat kevyesti. Lisää kuivien aineiden joukkoon margariinisula, munavaahto ja maito koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kuuma vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan.

Paista kakkua uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Kun tikkuun ei jää taikinaa vaan se on kuiva, kakku on valmis.

Anna kakun jäähtyä vuoassa 5-10 minuuttia ennen kumoamista. Kumoa kakku leivinpaperin päälle ritilälle, jos mahdollista. Tällöin kakku jäähtyy tasaisesti. Suklaakakku on hyvä leipoa jo päivä pari ennen kakun täyttämistä. Tällöin pohja ehtii vetäytymään ja on helppo leikata.

Kakun täyttäminen
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Leikkaa kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Vuoraa kakkuvuon reunat leivinpaperisuikaleilla tai reunakalvolla. Aseta kakkulevy vuoan pohjalle ja kostuta kevyesti maidolla.

Valmista karpalotäyte
Jauha jäiset karpalot monitoimikoneella hienoksi. Siirrä sivuun sulamaan.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto, mascarponejuusto ja sokerit keskenään. Lisää joukkoon hienonnettu ja sulanut karpalosose sekä kermavaahto.

Kuumenna 2 rkl vettä. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota kuumaan veteen. Anna hetki jäähtyä.

Kaada liivateseos ohuena nauhana karpalotäytteen joukkoon koko ajan hyvin vatkaten.

Levitä täyte pohjalla olevan kakkulevyn päälle tasaiseksi. Nosta toinen kakkulevy päälle ja kostuta kevyesti maidolla. Siirrä kakku kinuskitäytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin.

Valmista kinuskitäyte
Keitä ensin kinuski. Mittaa fariinisokeri ja kerma kattilaan. Keitä kinuskia 5-6 minuuttia koko ajan sekoittaen. Anna kinuskin jäähtyä kylmäksi. Voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kattilan kylmään veteen astianpesualtaaseen.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa kylmä kinuski vaahdoksi 3-4 minuuttia. Yhdistä kinuskivaahtoon tuorejuusto ja vatkaa sekaisin. Lisää kermavaahto joukkoon.

Kuumenna 2 rkl vettä. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota kuumaan veteen. Anna hetki jäähtyä.

Kaada liivateseos ohuena nauhana kinuski-tuorejuustokermavaahdon joukkoon koko ajan hyvin vatkaten.

Nosta kakku jääkaapista ja levitä täyte keskimmäisen kakkulevyn päälle tasaiseksi. Kostuta kolmas kakkulevy kevyesti maidolla alapuolelta ja nosta päällimmäiseksi. Painele tarvittaessa pinta tasaiseksi kädellä. Laita kakku takaisin jääkaappiin ja anna tekeytyä mielellään yön yli.

Valmista kuorrutus
Ota kuorrutukseen tarvittavat voi ja tuorejuusto hyvissä ajoin pehmenemään huoneenlämpöisiksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja anna jäähtyä. Sekoita keskenään kaakaojauhe ja kuuma vesi. Anna jäähtyä.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi 3-4 minuuttia.

Lisää jäähtynyt sulatettu suklaa, kaakaoseos ja tuorejuusto. Vatkaa kuorrutusta vielä muutama minuutti, jolloin saat siitä kuohkeaa.

Kumoa kakku tai irrota irtopohjavuoan reunus. Nosta kakku tarjoilualustalle.

Levitä kuorrutusta kakun päälle ja pursota siitä haluamiasi kuvioita pinnalle. Koristele kakku karpaloilla.

Vinkit

Saat tasaisen pinnan kakkuun, kun laitat päällimmäiseksi levyksi kakun pohjalevyn. Voit laittaa kakkuun karpaloiden asemasta puolukoita tai vadelmia.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

2 kommenttia

Nila /Lappalainen etelässä blogi 16 marraskuun, 2020 - 9:03 am

Minä olen iloinen näistä sinun ohjeistasi, ohjeita kyllä löytyy gluteenittomia vaikka kuinka mutta sinä olet kuvannut myös aineet mistä nämä syntyy, kaikille ei kaikki nimet kerro mitään. Olen tämän jo ennenkin kertonut mutta vielä ehkä monta kertaa tulee mainittua kuinka paljon se helpottaa kaupassa käyntiä kun on kuva aineista. Minä tein nuo sinun juustotankosi ja hyvää oli kirjoitan sen ylös ja laitan sen ohjeen tässä jossain vaiheessa blogiini ja mainitsen myös tietenkin blogisi. Olivat niin hyviä että teen tässä kyllä toisenkin kerran nyt heti perään. Kiitos sinulle.

Vastaa
Himoleipuri 17 marraskuun, 2020 - 8:53 pm

Oi, kiitos paljon mukavasta palautteestasi! 🙂 Ilman muuta voit jakaa juustotankojen ohjeen blogissasi, kun mainitset lähteen. Kiitos! 🙂
Minä myös olen ajatellut, että raaka-ainekuvat helpottavat kaupassa asiointia. Varsinkin heitä, jotka leipovat harvemmin, jolloin gluteenittomat leivontaraaka-aineet eivät välttämättä ole kovin tuttuja. Sekä heitä, jotka leipovat gluteenitonta ystävälleen tai muutoin. Leivonnan iloa sinulle ja mukavaa joulun odotusta! 🙂

Vastaa

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää