Tämän kesän kohokohta oli viime viikolla, kun saimme koko perheen saman pöydän ääreen yhtä aikaa. Tytär saapui perheineen lomalle Suomeen ja heti seuraavana päivänä kokoonnuimme koko poppoolla perhedinnerille. Ihana oli leipoa jälkiruoaksi sellaisia herkkuja, jotka sopivat ja maistuvat kaikille. Perhepiiriimme on talven aikana laajentunut ja nyt meillä on kaksi vegaanista ruokavaliota noudattavaa. Vegaanisia ohjeita on siis luvassa jatkossakin.

Leivoin mansikkamoussekakkua ja mehevää mustikkapiirakkaa, molemmat vegaanisina ja gluteenittomina. Täällä blogissani on jo vegaanisen ja gluteenittoman mansikkamoussekakun ohje, joka on tehty keksimurupohjaan. Tällä kertaa halusin tehdä kakun browniepohjaan ja kokeilla siihen mantelijauheen kaverina teff-jauhoja. Pohja onnistui tosi hyvin ja se maistui täyteläisen suklaiselta.

Mansikkamoussetäytteeseen testasin Valion Oddly Good Easy wipping -kasvivispiä sekä Violifen vegaanista tuorejuustoa. Molemmat ovat myös gluteenittomia. Oddly Goodin vispistä saa napakan vaahdon, joka sopii myös pursotukseen. Aikaisempaan mansikkamoussekakkuun laitoin lisäksi vegaanista valkosuklaata, mutta tällä kertaa halusin tehdä vähän kevyemmän version.

Vegaanisissa kakuissa ei käytetä liivatetta, koska liivate on eläinperäinen. Liivatteen voi korvata agar agar -hyytelöimisjauheella, joka on tehty merilevästä. Sekoitin mansikkasoseen ja agar agar -jauheen kattilassa ja keitin seosta kaksi minuuttia koko ajan sekoittaen. Seos paksuni keittämisen aikana.

Annoin seoksen jäähtyä 4–5 minuuttia ennen sen lisäämistä muihin täyteaineisiin. Hyytelöimisjauheen purkissa ohjeistetaan lisäämään välittömästi. Itse en halunnut seoksen ”sulattavan” muita täytteen aineksia, sillä mansikkasose oli kuumaa. Pitempää ei kuitenkaan passaa antaa jäähtyä, sillä massa alkaa hyytyä, eikä silloin sekoitu hyvin muihin aineisiin.

Mansikkamoussekakusta tuli ihanan pehmeää ja herkullista. Kakku leikkaantui kauniisti, vaikka oli moussemaista. Alunperin tavoittelin hieman jämäkämpää, juustokakkumaista rakennetta täytteeseen. Kotiraati kuitenkin tykkäsi moussemaisesta. Se kuulemma sopi loistavasti browniepohjan kanssa.

Leivoin myös vegaanista ja gluteenitonta mustikkamurupiirakkaa. Sen ohjeen ehtinen postata ensi viikolla.

t. Himoleipuri Leila

Raaka-aineet
Brownie-pohja
100 g tummaa maidotonta ja gluteenitonta suklaata
50 g maidotonta margariinia (laktoositon Sunnuntai)
1 dl fariinisokeria
1 dl gluteenitonta kasvijuomaa
1 dl teffjauhoja tai riisijauhoja
½ dl mantelijauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Mansikkamoussetäyte
1 prk (= 250 ml) gluteenitonta kasvivispiä, Oddly Good Easy Whipping
2 prk (= 225 g) vegaanista tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua
2 dl soseutettua mansikkaa
4 tl agar-agar -hyytelöimisjauhetta
Koristeluun
tuoreita mansikoita
Näin valmistat
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Valmista browniepohja 22–24 cm:n kokoisessa irtopohjavuoassa. Pingota leivinpaperi vuoan pohjan ja reunan väliin sekä voitele vuoan reunat margariinilla. Jauhota reunat teffjauhoilla.
Browniepohjan valmistaminen. Leikkaa suklaa paloiksi, säästä puolet paloista lisättäväksi taikinaan loppuvaiheessa. Sulata margariini ja puolet suklaapaloista kattilassa. Siirrä kattila liedeltä jäähtymään.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuiviin aineisiin kasvijuoma ja hieman jäähtynyt suklaa-margariiniseos. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä lusikalla vuoan pohjalle.
Paista pohjaa uunissa noin 20 minuuttia. Siirrä pohja pois vuoasta ja pese vuoka. Anna pohjan jäähtyä.
Laita puhtaan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja reunoille leivinpaperisuikaleet tai reunakalvo. Nosta browniepohja vuokaan.
Moussetäytteen valmistaminen. Vatkaa kasvivispi sakeaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa vegaaninen tuorejuusto pehmeäksi. Lisää tuorejuuston joukkoon sokerit ja sitruunamehu joukkoon sekä viimeisenä vaahdotettu kasvivispi.
Mittaa mansikkasose ja agar-agar jauhe kattilaan. Kuumenna seos koko ajan sekoittaen ja keitä kaksi minuuttia. Seos paksunee keittämisen aikana. Anna seoksen jäähtyä 4–5 minuuttia. Kaada seos ohuena nauhana täytemassaan samalla täytettä hyvin sekoittaen. Pyöräytä täyte nuolijalla pohjaa ja reunoja myöten tasaiseksi.
Kaada mansikkamoussetäyte vuokaan browniepohjan päälle ja tasoita pinta. Kopauta vuokaa muutama kertaa pöytää vasten, että täyte asettuu hyvin vuokaan. Siirrä kakku hyytymään jääkaappiin ainakin neljäksi tunniksi tai mielellään yön yli.
Koristele kakku tuoreilla mansikoilla.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
2 kommenttia
Tuossa mansikkamoussetäytteen ohjeessa “1 prk (= 250 ml) gluteenitonta kauravispiä, Oddly Good Easy Whipping” on virhe, se ei ole kauraa.
Olet oikeassa. Hyvä kun huomasit ja kiitos kun kerroit. Virhe on nyt korjattu. Easy Whipping -kasvivispin pääaineet ovat kokonaan kovetettu kasviöljy (kookos ja rapsi).Vahingossa oli kirjoittanut raaka-aineisiin väärän termin, pahoittelen.