Gluteeniton ja vegaaninen joulupulla

Himoleipuri

Meillä joulupullat leivotaan S-kirjaimen ja Hannun vaakunan muotoisiksi. Minusta ne ovat niin kauniita ja sopivat erityisesti jouluun. Ässänmuotoiset pullat tunnetaan myös Lucian pullien nimellä. Lucian pullien taikinaan lisätään sahramia. Lucian päivää vietetään joulukuun 13. päivä.

Joulupullan leivon aina vegaanisena, jolloin se sopii kaikille. Tänne blogiin tein pullat sekä gluteenittomina että vegaanisina. Vegaanisuus tarkoittaa, että pullassa ei ole kananmunaa eikä maitoa. Maidon tilalle laitoin kasvijuomaa, rasvana käytin maidotonta margariinia ja munan jätin pois sekä taikinasta että voitelusta. Kohonneet pullat voitelin sokerivedellä. Soijavanukas sopii myös erinomaisesti voiteluun.

Tytär toivoi jouluksi myös piparinmakuisia vegaanisia pullia. Postasin gluteenittomien piparipullien ohjeen pari viikkoa sitten. Mielestäni valmiissa pullissa piparitaikina oli turhan mureneva, joten nyt testasin toista vaihtoehtoa. Täyte tehdään korvapuustien tapaan, mutta mausteissa on kanelin lisäksi neilikkaa ja kardemummaa. Oikotie onneen.

Näiden gluteenittomien joulupullien sisään on kaulittu gluteeniton piparitaikina.

Jaoin valmiin taikinan kahteen osaan. Ensimmäisestä osasta tein joulupullia. Leivoin taikinasta pitkän tangon, jonka leikkasin paloiksi. Palat pyörittelin pitkiksi nauhoiksi ja nauhat kieputin haluttuun muotoon.

Kohonneisiin pulliin painelin rusinoita ja pullat voitelin sokerivedellä. Päälle ripottelin raesokeria. Pullat voi voidella vielä uudelleen paiston jälkeen, jolloin saa pulliin lisää kiiltoa.

Kokeilin näiden joulupullien voiteluun agar-agarista ja kuumasta vedestä tehtyä tahnaa. Suosittelen käyttämään sokerivettä, sillä agar-agarseos pyrkii jähmettymään voitelun aikana. Toki sen voi kuumentaa uudelleen.

Toisesta puolikkaasta taikinaa tein piparikierteitä. Kaulin taikinan levyksi, päälle levitin maidotonta margariinia, sokeria sekä kanelia, neilikkaa ja kardemummaa. Taitoin levyn kaksinkerroin ja leikkasin levystä ohuita suikaleita. Kiersin suikaleita muutaman pyörähdyksen ja muotoilin S-kirjaimen muotoon.

Kierteiden pyörittely ja käsittely vaatii huolellisuutta, ettei kierre katkea.
Voitelin piparikierteet sokerivedellä.

Vegaanisten gluteenittomien pullien väri jää vaaleaksi verrattuna munalla voideltuihin. Kananmuna antaa kauniin kiillon ja värin pulliin, mutta vegaanisessa ruokavaliossa ei käytetä mitään eläinkunnan tuotteita. Ihan kauniita pullat ovat blondeinakin! 🙂

Joulupullat maistuivat oikein hyviltä. Tein pullista tarkoituksella aika solakoita, että jaksaa maistella jokaista sorttia joulupöydässä. Piparikierteetkin toimivat mainiosti piparipullien korvikkeena. Jäähtyneet pullat laitoin heti pakastimeen, jotta tuoretta riittää pyhiksi. Olisikohan seuraavaksi leivontavuorossa karjalanpiirakat? Ohjeen gluteenittomiin piirakoihin löydät täältä.

Enää viisi yötä jouluun – mukavia leivontahetkiä ja joulun odotusta! 🙂

Gluteeniton ja vegaaninen joulupulla

Himoleipuri Meillä joulupullat leivotaan S-kirjaimen ja Hannun vaakunan muotoisiksi. Minusta ne ovat niin kauniita ja sopivat erityisesti… Makeat gluteeniton, vegaaninen, pulla, joulupulla, joulu, maidoton, munaton European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

2½ dl gluteenitonta kaurajuomaa, mantelijuomaa tai vettä
25 g hiivaa
2½ tl psylliumia
1 dl sokeria
½ tl suolaa
2 tl kardemumma
5½ dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (Semper Fin Mix)
75 g pehmeää maidotonta margariinia (laktoositon ja maidoton Sunnuntai-margariini)

Kaulintaan
1 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (Semper Fin Mix)

Joulupullien viimeistelyyn
½ dl rusinoita
½ dl raesokeria

Piparipullien täytteeseen
25 g pehmeää maidotonta margariinia (laktoositon ja maidoton Sunnuntai-margariini)
2 rkl sokeria
2 tl kanelia
½ tl neilikkaa
½ tl kardemummaa

Voiteluun
Sokerivesi
3 rkl vettä
3 rkl sokeria

Näin valmistat

Valmista pullataikina. Lämmintä kaurajuoma kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Lisää psyllium ja sekoita hyvin käsivispilällä. Anna psylliumin turvota 10 minuuttia.

Lisää suola, sokeri ja kardemumma sekä 2 dl jauhoista. Vaivaa taikinaa 5 minuuttia sähkövatkaimella. Lisää loput jauhoista vähitellen sekä pehmeä maidoton margariini. Vaivaa taikina käsin tasaiseksi. Jos sinulla on yleiskone, käytä mieluiten sitä taikinan tekemiseen.

Kumoa taikina gluteenittomalla jauhoseoksella jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hetki. Jaa taikina kahteen osaan, jos haluat tehdä kahdenlaisia pullia.

Joulupullien valmistaminen. Leivo taikina pitkäksi tangoksi ja leikkaa tangosta paloja. Muotoile palat pitkiksi nauhoiksi ja hiero nauhojen päät ohuiksi. S:n muotoiset pullat tehdään yhdestä paksuhkosta nauhasta. Hannun vaakuna -pulliin tarvitaan kaksi ohutta nauhaa, jotka laitetaan ristiin ja kieputetaan vaakunaksi. Anna pullien kohota lämpimässä leivinliinan alla noin 30-40 minuuttia.

Piparikierteiden leipominen. Kaaviloi taikinasta ohut levy (noin 20 cm x 30 cm) jauhotetulla pöydällä. Varmista, ettei taikina tartu kiinni pöytään. Levitä levyn päälle pehmeä maidoton margariini ja ripottele päälle jouluiset mausteet. Taittele levy kaksinkerroin. Leikkaa levystä noin 2 cm:n suikaleita. Kierrä suikaleet kuvan mukaisesti s-kirjaimen muotoon. Kohota piparikierteitä lämpimässä leivinliinan alla noin 30-40 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Voitele joulupullat ja piparikierteet sokerivesiseoksella ennen uuniin laittamista. Kiehauta vesi ja sokeri ja anna seoksen hieman jäähtyä ennen voitelemista. Painele joulupulliin rusinoita ja ripottele päälle raesokeria. Paista pullia uunin keskitasossa noin 10-15 minuuttia. Voit voidella pullat uudelleen sokeri-vesiseoksella uunista ottamisen jälkeen, jolloin saat niihin lisää kiiltoa.

Vinkit

Voit lisätä taikinaan ripauksen sahramia, jolloin saat pullista kauniin keltaisia.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

2 kommenttia

Niina 15.12.2020 - 23:21

Kiitos, tänään kokeiltiin näitäkin. Ja taas onnistui! Luulin gluteenittoman ja vegaanisen pullan olevan mahdottomuus. Täytyy varmaan kokeilla kaikki sinun reseptit!

Vastaa
Himoleipuri 16.12.2020 - 13:22

Kiitos ihanasta palautteestasi! 🙂 Itsekin monesti yllätyn, miten hyviä leivonnaisia saa ilman gluteenia ja eläinkunnan tuotteita. Ei tarvitse mausta eikä rakenteesta tinkiä kun tietää muutaman vinkin. Mukavia jouluvalmisteluja!

Vastaa

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää