Viime viikonloppuna leivoin tämän ihanaisen gluteenittoman appelsiini-suklaatäytekakun mieheni synttäreiden kunniaksi. Kakku maistui tosi herkullista. Appelsiinin ja suklaan liitto on täydellinen.
Gluteenittoman suklaakakkupohjan tein Se parempi gluteeniton suklaakakku -ohjeellani jo täyttämistä edeltävänä päivänä. Tällöin kakkupohja ehti tekeytymään ja se leikkaantui kauniisti.
Täytteeseen tulee appelsiinia monessa muodossa; rahkana, mehuna ja kuoriraasteena. Lisäksi tietysti kermaa ja tuorejuustoa sekä makeutukseen sokeria. Täyte hyydytetään liivatteella.
Gluteenittoman suklaakakkupohjan leikkasin kolmeen osaan, ja siten täytettä tuli kahteen väliin. Kakkulevyt kostutin kevyesti maidolla, jolloin kakusta tuli sopivan mehevää. Täyte oli sen verran paksua, että kokosin kakun kerralla valmiiksi. Ei tarvinnut odottaa täytekerroksen hyytymistä.
Appelsiini-suklaatäytekakku sai kuorrutteeksi suklaaganachen. Ganacheen tulee tummaa gluteenitonta suklaata ja kuohukermaa, molempia saman verran. Kerma kuumennetaan kattilassa, mutta ei keitetä. Kattila siirretään liedeltä sivuun ja lisätään rouhittu suklaa. Suklaan annetaan sulaa kerman joukkoon, jonka jälkeen seos sekoitetaan tasaiseksi.
Suklaaganache saa hieman jäähtyä ennen kuin sen kaadetaan kakun päälle. Ideana on, että suklaa valuu reunoille, mutta ei peitä reunoja. Itse olin pikkasen liian hätäinen kuorruttamisessa, jolloin ganache meinasi ”tulvia” yli reunojen. Tämä ei kuitenkaan makua haitannut. Päinvastoin. Suklaaganache on niin herkullista, nam!
Raaka-aineet
Suklaakakkupohja
3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta, Semper
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
¾ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g margariinia sulatettuna
2 kananmunaa
¾ dl maitoa
¾ dl kuumaa vettä
Täyte
2 dl vispikermaa
1 prk (= 200 g) appelsiinirahkaa
265–300 g Philadelphia-tuorejuustoa
¾ dl sokeria
2 appelsiinin mehu (= 1 dl) + toisen appelsiinin kuori
5 liivatetta
Kostutukseen
½ dl maitoa
Kuorrutus
100 g tummaa gluteenitonta suklaata
1 dl kuohukermaa
Koristeltuun
1 appelsiini
45 g rouhittua tummaa gluteenitonta suklaata
Näin valmistat
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele irtopohjavuoka tai tasapohjainen kakkuvuoka (halkaisija 20 cm) margariinilla ja jauhota gluteenittomilla korppujauhoilla.
Valmista kakkupohja. Sekoita kuivat aineet keskenään (kaakaojauhe siivilöiden), sulata margariini ja kuumenna vesi. Vaahdota kananmunat kevyesti. Lisää kuivien aineiden joukkoon sulatettu margariini, munavaahto ja maito hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kuuma vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan.
Paista kakkua uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa vaan se on kuiva, kakku on valmista.
Anna kakun jäähtyä vuoassa 10 minuuttia ennen kumoamista tai irtopohjavuoan avaamista. laita kakku leivinritilän päälle. Tällöin kakku jäähtyy tasaisesti. Anna kakun mielellään tekeytyä yön yli.
Seuraavana päivänä. Pingota leivinpaperi irtopohjanvuoan pohjan ja reunan väliin. Laita vuoan reunoille leivinpaperisuikaleet tai reunakalvo.
Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta levyt kevyesti maidolla pullasudilla. Aseta yksi kakkulevyistä irtopohjavuoan pohjalle valmiiksi.
Valmista täyte. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Raasta hyvin pestyn appelsiinin kuori ja puserra mehu molemmista appelsiineista. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Vatkaa toisessa kulhossa appelsiinirahka, tuorejuusto ja sokeri keskenään. Lisää reilu puoli desiä appelsiinimehua ja appelsiininkuoriraaste.
Kuumenna loppu appelsiinimehu. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan appelsiinimehuun. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos täyteseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi kermavaahto. Sekoita täyte tasaiseksi. Nuolija on tässä oiva työväline.
Lusikoi puolet täytteestä kakkulevyn päälle vuokaan. Tasoita pinta. Aseta toinen kakkulevy täytteen päälle. Lisää loput täytteestä vuokaan ja aseta päällimmäiseksi viimeinen kakkulevy. Painele pinta tasaiseksi kevyesti kädellä. Laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.
Valmista suklaaganache kuorrutukseksi. Rouhi suklaa hienoksi. Kuumenna kuohukerma kattilassa lähelle kiehumispistettä, älä keitä. Nosta kattila pois liedeltä. Kaada rouhittu suklaa joukkoon. Anna suklaan sulaa pari minuuttia. Sekoita sitten massa tasaiseksi. Anna suklaaganacheen hieman jäähtyä.
Kaada vähän paksuuntunut suklaaganache kakun päälle. Seos saa valua myös hieman reunoille.
Koristele kakku appelsiiniviipaleilla ja rouhitulla suklaalla. Laita kakku jääkaappiin ja anna suklaan jähmettyä.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
5 kommenttia
Kuinka monelle tästä kakusta riittää?
Kakusta riittää noin 10 henkilölle. Toki riippuu siitä, mitä muuta on tarjolla.
Tästä olisi kiva saada myös vegaanittoman version ohje
Tulossa on ennen viikonloppua
Nyt huomasinkin, että toiveesi koski täytekakkuversiota. Huomenna julkaisen vegaanisen ja gluteenittoman kahvikakun appelsiini-suklaayhdistelmällä. Tätä täytekakkua en ehdi kokeilemaan vegaanisena. Pahoittelen.