Taivaallinen gluteeniton mutakakku eli mudcake

Himoleipuri

Kuluneen kesän vakiotarjottava mökkivieraillemme oli mutakakku eli mudcake. Mutakakku on nopea ja helppo tehdä, eikä sitä tarvitse kauan uunissa paistaa. Kakku saa jäädä keskeltä hieman tahmaiseksi. Leivoin ja kuvasin tämän mutakakun jo kesällä, mutta silloin en ehtinyt ohjetta kirjoittamaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ? Voin kyllä luvata, että tällä gluteenittomalla ohjeellani tulee taivaallinen versio mutakakusta!

Kesäpäivän herkkuja parhaimmillaan – maistuu myös ympäri vuoden!

Gluteeniton mutakakku tehdään sulatetusta gluteenittomasta tummasta suklaasta ja voista, kananmuna-sokerivaahdosta ja jauhoista. Gluteenittoman hienon jauhoseoksen lisäksi laitoin taikinaan mantelijauhetta. Mielestäni manteli sopii erinomaisesti suklaan kaveriksi, antaa hienostuneen maun kakkuun. Voit leipoa kakun myös käyttämällä pelkästään gluteenitonta jauhoseosta. Niinkin onnistuu.

Hups, raaka-ainekuvasta puuttuu sokeri ja mantelijauhe!

Tärkein juju mutakakun leipomisessa on lyhyt paistoaika. Kakku saa hyllyä keskeltä, kun otat sen uunista. Jäähtyessään kakku kiinteytyy tahmaiseksi. Itse teen mutakakun tarjoilua edeltävänä päivänä. Tällöin maku ehtii syvenemään ja rakenne sopivasti kiinteytymään. Tarjoilupäivänä otan mutakakun pehmenemään huoneenlämpöön vähän ennen sen naatiskelua. Toki voit syödä kakun myös leipomispäivänä hieman haaleana. Jos et malta odottaa…

Namskis!

Tarjoa mutakakku tuoreiden kirsikoiden tai mansikoiden kera. Myös vadelmat tai lakat sopivat pariksi. Kermavaahto kruunaa makunautinnon.

Leivonnan iloa pimenevään syksyyn!
t. Himoleipuri Leila

Taivaallinen gluteeniton mutakakku eli mudcake

Himoleipuri Kuluneen kesän vakiotarjottava mökkivieraillemme oli mutakakku eli mudcake. Mutakakku on nopea ja helppo tehdä, eikä sitä… Makeat gluteeniton, kakku, suklaa, suklaakakku, mudcake, mutakakku European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

200 g voita tai margariinia
200 g tummaa gluteenitonta suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1½ dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta (Semper)
1 tl leivinjauhetta

Näin valmistat

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Pingota leivinpaperi irtopohjaisen vuoan (halkaisija 20-24 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele vuoan reunat voilla ja jauhota mantelijauheella. Sekoita gluteeniton jauhoseos, mantelijauhe ja leivinjauhe keskenään.

Sulata voi ja paloiteltu suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Siirrä sivuun jäähtymään.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella.

Lisää muna-sokerivaahtoon sulatettu ja jäähtynyt voi-suklaaseos ja viimeisenä loput kuivat aineet. Pyöräytä taikina tasaiseksi nuolijalla pohjaa myöten.

Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua uunissa noin 15–20 minuuttia riippuen siitä, miten mutaiseksi haluat kakun jäävän. Myös vuoan koko vaikuttaa paistamisaikaan. Jos teet kakun halkaisijaltaan suuremmassa vuoassa, paistoaika on lyhyempi, koska taikinakerros on matalampi.

Anna kypsän kakun jäähtyä hetken vuoassaan. Irrota vuoan reunat varovasti ja poista vuoan pohja, jottei kakku jatka kypsymistä kuumassa vuoassa.

Jos maltat, anna kakun tekeytyä seuraavaan päivään. Tarjoa kakku marjojen ja kermavaahdon kanssa.

Tämäkin mutakakku meinasi viedä kielen mennessään.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää