Meidän perheessä äitienpäivää vietettiin aurinkoisessa säässä Itä-Suomessa. Samalla avattiin mökkikausi ja heitettiin talviturkki järveen. Äitienpäivän kunniaksi paistoimme koukuttavan ihania sitruunaisia herkkuvohveleita. Nämä sitruunavohvelit ovat kyllä parhaita vohveleita mitä tiedän.

Gluteenittomiin sitruunavohveleihin ei tarvita maitoa, eikä erikoisjauhoja. Perunajauhoilla pärjää. Taikina muistuttaa enemmän kakkutaikinaa kuin perusvohvelitaikinaa. Kananmunat ja sokeri vaahdotetaan, lisätään voisula ja sitruunankuoriraaste sekä viimeisenä perunajauhot siivilöiden. Sitruuna on must. Se antaa todella loistavan aromin vohveleille, pisteen iin päälle.

Nämä gluteenittomat sitruunavohvelit ovat rapeita ja pysyvät rapeina paistamisen jälkeen. Perusvohvelit usein menettävät rakenteensa jäähtyessään, lösähtävät. Sitruunavohveleista voit koota myös herkullisen täytekakun laittamalla vohveleiden väliin marjoja ja kinuskikermavaahtoa. Rapeutensa ansioista kakusta tulee ryhdikäs ja sitä on helppo leikata.

Pidän tästä ohjeesta kovasti, sillä se on yksinkertainen ja helppo tehdä. Vohveleiden raaka-aineet löytyvät useimmiten kotoa. Taikinaa ei tarvitse turvottaa vaan se paistetaan heti, joten nämä vohvelit valmistuvat hetkessä myös yllätysvieraille. Yksi seikka kannattaa tosin huomioida. Näitä sitruunavohveleita ei passaa syödä kovin usein tai muuten hyppää donitsi vyötärölle. Jos kaipaat kevyempää vohveliohjetta, se löytyy täältä.


Raaka-aineet
Vohvelitaikina
150 g voita tai margariinia
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
2½ dl perunajauhoja
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori
Kinuskikermavaahto
1 dl kuohukermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
½-1 dl kinuskikastiketta
Näin valmistat
Valmista ensin kinuskikermavaahto valmiiksi jääkaappiin. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon jogurtti ja kinuskikastike.
Valmista vohvelitaikina. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Pese sitruuna hyvin ja raasta sen kuori.
Vatkaa munat ja sokeri sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää vaahtoon voisula ja raastettu sitruunankuori sekä viimeisenä perunajauhot siivilöiden. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kuumenna vohvelirauta. Rautaa ei tarvitse voidella koska taikinassa on paljon rasvaa. Paista vohvelit raudalla kauniin ruskeiksi. Nosta paistettu vohveli ritilän päälle, jollet tarjoa sitä suoraan syöjälle.
Tarjoile vohvelit marjojen ja kinuskikermavaahdon kanssa.
Vinkit
Voit tarjota vohvelit myös sitrushedelmien ja mangon kanssa. Vohvelitaikinasta saat helposti maidottoman kun käytät maidotonta Sunnuntai-margariinia taikinaan.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
2 kommenttia
Ihana vohveli ohje, kiitos ??
Kiitos myös selkeistä ohjeista ja upeista kuvista??
Kiitos Maarit! 🙂 Sitruunavohvelit ovat kyllä parhaita herkutteluvohveleita. Sitruuna on mun lempparimakuja ja näissä vohveleissa se on perfetto!