Pullapohjaan leivottu gluteeniton mustikkapiirakka ja gluteenittomat mustikkapullat kuuluvat ehdottomasti kesään. Herkullinen pullan ja mustikan yhdistelmä tuo mieleen lapsuuden pitkät ihanat kesät.
Tänä aamuna päätin leipoa gluteenitonta pullaa uunituoreen blogini kunniaksi. Jääkaapissa oli sopivasti tuoreita mustikoita, joten päätin kokeilla mustikkapullien leipomista. Täytyy myöntää, että eka kertaa tein gluteenittomia mustikkapullia.
Pienensin gluteenittoman pullan reseptiäni siten, että taikinasta tulee yhdeksän pullaa, sopivasti pellillinen. Kohotin pullataikinan kokeilumielessä kahteen kertaan. Toimii. Voit myös leipoa taikinan suoraan pulliksi, jolloin pullien kohotusaika vähän pitenee.
Mustikkatäytettä tuli laitettua pulliin aika lailla reilusti, kuten kuvasta näkyy. Kiehautin mustikat kiisseliksi, jolloin mustikat pysyvät ”kurisssa” niin paistaessa kuin syödessä.
Tosi herkkua tuli! Maistuis varmaan sullekin?
Raaka-aineet
Taikina
2 dl maitoa
25 g hiivaa
2 tl psylliumia
½ tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
4½-5 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (Semper)
75 g pehmeää margariinia
Voiteluun
1 kananmuna
Täyte
2,5 dl mustikoita
3 rkl sokeria
1 tl perunajauhoja
(1 rkl vettä)
Näin valmistat
Lämmintä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Lisää psyllium ja sekoita hyvin. Anna psylliumin turvota 10 minuuttia. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna sekä puolet jauhoista. Vaivaa taikinaa 5 minuuttia sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Lisää loput jauhoista vähitellen sekä lopuksi pehmeä margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan puoleksi tunniksi.Voit myös leipoa taikinan heti pulliksi.
Valmista täyte. Sekoita mustikat, sokeri ja perunajauhot keskenään. Voit tehdä mustikoista myös sakean kiisselin, joka pysyy hyvin pullien sisällä, eikä mustikat valu syödessä. Kiehauta mustikat sokerin ja pienen vesitilkan kanssa kattilassa. Lisää joukkoon perunajauho, joka on sekoitettu yhteen ruokalusikalliseen vettä. Jätä kiisseli jäähtymään.
Siirrä kohonnut pullataikina gluteenittomilla jauhoilla jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta tanko, jonka jaat yhdeksään samankokoiseen palaan. Pyörittele palat käsien välissä pulliksi ja laita ne leivinpaperin päälle pellille. Jätä pullien väliin reilusti tilaa. Peitä pullat leivinliinalla ja anna kohota puoli tuntia.
Paina lasinpohjalla kohonneen pullan keskelle syvennys. Tarvittaessa pyöräytä lasinpohjaa jauhoissa, jos se tarttuu taikinaan. Voitele pullien reunat kananmunalla. Jaa mustikkatäyte tasaisesti pullien päälle.
Paista mustikkapullia 225 -asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia tai kunnes pullat omat kauniin ruskeita.
Vinkit
Mustikkapullat onnistuvat mainosti myös pakastemustikoista. Laita pakastemustikoiden kanssa vähän reilummin perunajauhoja, jottei täyte jää liian kosteaksi. Voit tehdä tästä taikinasta myös mustikkapiirakan. Silloin täytettä tarvitaan kolminkertainen määrä.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
4 kommenttia
Ihana saada gluteiinittomia ohjeita
Kiva kuulla, että ohjeilleni on käyttöä. Kiitos!
Lätta att baka,lyckas alltid. Min mans favoriter ?
Tack så mycket! 🙂