Gluteeniton vaahterankukka-juustokakku

Himoleipuri

Viime viikonloppuna olin ystäväni Hilkan järjestämällä villivihanneskurssilla. Kerättiin luonnon aarreaitasta erilaisia raaka-aineita, kuten maitohorsman versoja, pihlajannuppuja, vaahterankukkia, siankärsämöitä ja nokkosta. Luonnonantimia syötiin tuoreena, kuivattiin ja marinoitiin sekä keitettiin mehua, paistettiin lettuja ja leivottiin kakkuja. On se vaan mahtavaa, miten paljon luonnosta löytyy syötävää ja ihan ilmaiseksi.

Kevään herkkä vihreys ilahduttaa

Ystäväni oli leiponut vaahterankukka-juustokakun jo valmiiksi ennen kurssia. Saimme alkajaisiksi maistella kakkua, joka meinasi viedä kielen mennessään. Onneksi sain ohjeen mukaani. Kotiuduttuani kurssilta leivoin heti tätä ihanaista juustokakkua gluteenittomana. Sain ystävältäni luvan julkaista ohjeen blogissani teidänkin iloksi. Vaahteroiden kukinta on nyt parhaimmillaan, joten jos innostut tästä kakusta, kannattaa panna töpinäksi.

Vaahterankukat ovat niin kauniita!

Gluteeniton vaahterankukka-juustokakku tehdään gluteenittomaan keksimurupohjaan. Täytteeseen tulee maitorahkaa, tuorejuustoa ja kermavaahtoa. Kakku maustetaan vaahterasiirapilla ja sokerilla sekä vaahterankukilla. Kakku hyydytetään liivatelehdillä, jotka pehmennetään kylmässä vedessä ja liuotetaan kuumaan sitruunamehuun.

Tässä kakun raaka-aineet

Vaahterankukat on hyvä huuhtoa kylmällä vedellä ja taputella kuivaksi talouspaperien välissä. Voit myös halutessani hienontaa kukat kevyesti veitsellä.

Kermavaahto käännellään viimeisenä täytteeseen

Vaahterankukka-juustokakku on ihanan raikas. Vaahterankukat ovat makeita ja miten kauniita ne ovatkaan. Täytyy myöntää, ettei minulle ole aiemmin tullut mieleeni hyödyntää vaahterankukkia leivonnassa. Aina oppii uutta. Voit laittaa vaahterankukkia smoothein tai ripotella niitä salaatin päälle. Kukkivat vaahteran oksat ovat kauniita myös maljakossa.

Herkullisin vaahterankukkaterveisin,
Himoleipuri Leila

Gluteeniton vaahterankukka-juustokakku

Himoleipuri Viime viikonloppuna olin ystäväni Hilkan järjestämällä villivihanneskurssilla. Kerättiin luonnon aarreaitasta erilaisia raaka-aineita, kuten maitohorsman versoja, pihlajannuppuja,… Makeat gluteeniton, juustokakku, vaahterankukka, vaahterankukkajuustokakku, villivihannes, hortoilu European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Pohja
150 g gluteenittomia digestivekeksejä
75 g sulatettua voita

Täyte
1 prk (= 250 g) maitorahkaa
1 prk (= 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vaahterasiirappia
1 dl sokeria
½ dl sitruunamehua
5 liivatetta
1 dl tuoreita vaahterankukkia
2 dl kuohukermaa

Koristeluun
tuoreita vaahterankukkia

Näin valmistat

Valmista halkaisijaltaan 20–24 cm:n kokoisessa irtopohjavuoassa. Pingoita leivinpaperi vuoan pohjan ja reunan väliin sekä leivinpaperisuikaleet reunoille Voit käyttää myös reunakalvoa.

Pohjan valmistaminen. Murskaa digestivekeksit hienoksi joko muovipussin sisällä kaulimen avulla tai hienonna monitoimikoneessa. Sulata voi ja lisää se hieman jäähtyneenä keksimurun joukkoon ja sekoita seos tasaiseksi. Painele muruseos vuoan pohjalle tiiviisti ruokalusikalla painellen. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Täytteen valmistaminen. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Hienonna kevyesti vaahterankukat.

Vatkaa kulhossa maitorahka, tuorejuusto, vaahterasiirappi ja sokeri keskenään.

Kuumenna sitruunamehu. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan sitruunamehuun. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos tuorejuusto-rahkaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Lisää hienonnetut vaahterankukat. Kääntele lopuksi kermavaahto joukkoon nuolijalla ja sekoita täyte tasaiseksi.

Kaada täyte pohjan päälle. Kopauta vuokaa pöytään, jotta täyte asettuu kunnolla vuokaan. Laita kakku takaisin jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Koristele gluteeniton vaahterankukka-juustokakku tuoreilla vaahterankukilla ennen tarjoilua.

Vinkit

Voit tehdä kakun myös pihlajansilmuista. Pihlajansilmuissa on karvasmantelinen aromi, joten kakkua voisi kutsua vaikkapa amarettojuustokakuksi. Laita vaahterankukkien tilalle 1 dl pihlajansilmuja. Hienonna silmut ja mausta kakku vaahterasiirapin asemasta ½ dl:llä Amaretto-likööriä. Teimme kurssillamme myös tätä kakkua, nam! HUOM! Muistathan, että puuvartisten kasvien osia ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää