Tykkään kovasti sitruunasta, sen raikkaudesta ja happamuudesta. Mielestäni sitruunan aromit pääsevät parhaiten esille tässä sitruuna-marenkipiirakassa, jossa kirpeä sitruuna yhdistyy makeaan marenkiin. Voiko olla parempaa yhdistelmää?

Ensimmäisen kerran tutustuin sitruuna-marenkipiirakkaan nuorena tyttönä talouskoulussa Lappeenrannassa. Piirakka valloitti makunystyräni kertaheitolla ja sen jälkeen sitä on tullut leivottua tosi usein. Tähän piirakkaan ei koskaan kyllästy.

Gluteenittoman pohjan tein Pirkan vaaleasta gluteenittomasta jauhoseoksesta ja gluteenittomista kaurahiutaleista. Esipaistoin pohjan ennen sitruunakiisselin ja marengin lisäämistä. Taikinan reunat pysyivät hyvin ylhäällä ilman ylimääräisiä toimenpiteitä. Väriä piirakkapohjaan olisi saanut tulla enemmän. Pohja oli kuitenkin maukas ja rapea, kiitos kaurahiutaleiden.

Kananmunien valkuaisten ja keltuaisten erottelussa tulee olla tarkkana. Valkuaisten joukkoon ei saa joutua yhtään keltuaista, muuten marenki ei onnistu. Pese sähkövatkaimen vispilät myös huolella ennen valkuaisten vaahdottamista. Pienikin rasvaisuus on haitallista valkuaisten vaahtoutumiselle.

Vuoden pimein aika on voitettu ja valoa kohden mennään. Aivan ihanaa kun ensimmäiset esikot ovat tulleet kauppoihin! Ja tulppaanit! Nämä kukat saavat aina hymyn huulille.

t. Himoleipuri Leila

Raaka-aineet
Pohja
125 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Pirkka)
Sitruunakiisseli
2 dl vettä
1 dl sokeria
3 keltuaista
3 rkl maissitärkkelystä
25 g voita
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori
1 dl sitruunamehua (= 2 kpl sitruunoita)
Marenkikuorrutus
3 valkuaista
1 dl sokeri
Näin valmistat
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoan (halkaisija 26-28 cm) pohja ja reunat tai laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat.
Valmista ensin pohjataikina. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi.
Lisää muna ja lopuksi jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja anna taikinan vetäytyä muutama minuutti.
Taputtele taikina jauhoisin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
Valmista täyte. Pese sitruunat huolella ja raasta toisen sitruunan kuori. Halkaise sitruunat ja puserra sitruspusertimella mehu ja siivilöi se tarvittaessa.
Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Laita valkuaiset suoraan vatkauskulhoon. Ole tarkkana, ettei yhtään keltuaista joudu valkuaisten joukkoon.
Sekoita kattilassa vesi, sokeri, keltuaiset, maissitärkkelys ja sitruunanmehu. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja muuttuu läpikuultavaksi. Lisää valmiiseen kiisseliin voi ja raastettu sitruunankuori. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä.
Valmista marenkikuorrutus. Vatkaa valkuaiset hyväksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen joukkoon. Marenki on valmista, kun se pysyy kulhossa vaikka kulhon kääntäisi alassuin.
Kaada sitruunakiisseli esipaistetun torttupohjan päälle.
Levitä kiisselin päälle paksu kerros marenkikuorrutusta. Voit myös pursottaa kuorrutuksen.
Laita torttu uuniin noin 5-7 minuutiksi, kunnes marenki saa hiukan väriä.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
6 kommenttia
Onko piirakka parhaimmillaan juuri tehtynä, lämpimänä, vai voiko sen tehdä jo edellisenä päivänä ja tarjota jääkaappikylmänä?
Sitruuna-marenkitorttu on parhaimmillaan kylmänä. Voit hyvin tehdä sen edellisenä päivänä, jolloin sitruunan maku vaan paranee. Älä kuitenkaan peitä torttua muovikelmulla, koska tällöin marengin rapeus häviää.
Hei!
Ihana ohje, millä korvaisin kaurahiutaleet? Kaura-allerginen tässä hei ? kiitos!
Hei Laila! Voit korvata kaurahiutaleet esimerkiksi hirssihiutaleilla. Jos tykkäät tattarin vahvasta mausta, voit käyttää myös tattarihiutaleita. Yksi vaihtoehto on jättää hiutaleet pois ja leipoa piirakan pohja pelkästään jauhoseoksella. Lisää silloin ½ dl jauhoseosta. Hyvää uutta vuotta ja leivonnan iloa!
Voiko maisstärkkelyksen korvata sitruunapiirkssa perunajauholla?
Kyllä voi. Mukavia leivontahetkiä! 🙂