Gluteeniton mansikka-raparperipiirakka vaniljakreemillä

Himoleipuri

Purkki vaniljakreemiä on pyörinyt jääkaapissani jo muutaman viikon. Tämä uutuustuote tuli markkinoille huhtikuun lopulla ja tarkoituksenani oli heti testata tuotetta. Arki vaan on ollut sen verran kiireistä, etten ole ehtinyt aiemmin tutustumaan kreemiin ja sen mahdollisuuksiin. Onneksi vaniljakreemissä on pitkä säilyvyysaika, joten se ei ehtinyt vanhentumaan.

Viime viikonloppuna päätin testata vaniljakreemiä gluteenittoman piirakan täytteeksi. Alun perin ajattelin tehdä piirakan kotimaisista mansikoita. Niistä kesän ensimmäisistä. Mökillä raparperi oli kuitenkin puskenut kovasti uutta vartta, joten päädyin gluteenittomaan mansikka-raparperipiirakkaan.

Piirakkaan tarvitset näitä aineita

Vaniljakreemi kannattaa sekoittaa lusikalla tasaiseksi purkissa ennen kuin se levitetään piirakkapohjan päälle. Laitoin piirakkaan kaksi purkillista kreemiä, jotta täytettä tulisi tarpeeksi isoon vuokaan.

Mansikka- ja raparperipalat painellaan kreemiin ja se on siinä. Täytteeseen ei tarvita kananmunia, joten kreemillä saa helposti leivottua myös kananmuna-allergiselle sopivan piirakan.

Piirakka menossa uuniin

Mitä pidin vaniljakreemistä? Ihan jees tuote. Paistonkestävä kreemi on sellaisenaan käyttövalmista ja se sopii makeaan leivontaan. Iso plussa myös laktoosittomuudesta ja pitkästä säilyvyysajasta. Gluteeniton piirakka oli helppo leipoa kun täytteeseen ei tarvittu kreemin lisäksi muuta kuin mansikka- ja raparperipaloja. Vaniljakreemin ystäville loistava tuote. Tosin itse tykkään paljon happamista maitotuotteista, kuten kermaviilistä sekä maustetuista jogurteista ja rahkoista marjapiirakoiden täytteenä. Seuraavaksi voisin kokeilla kreemiä pullien tai pullapitkon täytteeksi.

Makoisin testiterveisin,
Himoleipuri Leila

Gluteeniton mansikka-raparperipiirakka vaniljakreemillä

Himoleipuri Purkki vaniljakreemiä on pyörinyt jääkaapissani jo muutaman viikon. Tämä uutuustuote tuli markkinoille huhtikuun lopulla ja tarkoituksenani… Makeat gluteeniton, makea piirakka, mansikka, raparperi, vaniljakreemi, mansikka-raparperipiirakka, mansikka-raparperipiirakka vaniljakreemillä European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta, Pirkka
¾ dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2 prk vaniljakreemiä
3 dl raparperipaloja
2 dl mansikoita

Näin valmistat

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 26-28 cm) voilla. Leikkaa raparperi paloiksi, samoin mansikat.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää kananmuna.

Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita vaniljakreemi purkissa tasaiseksi ja levitä piirakkapohjalle. Painele raparperi- ja mansikkapalat kreemiin.

Paista piirakkaa uunin keskitasossa noin 40 minuuttia.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

4 kommenttia

Ella 19.6.2021 - 20:25

Kuten sanoit vaniljakreemi on ihan jees tuote mutta itselläni oli kyllä korkeammat odotukset siitä kun näin mainoksen. Maku oli yllättävän vaisu. Nopeakäyttöisenä mökkikäytössä yms paikallaan mutta muuten teen kreemin itse tai jauheesta. Käyköhän pakastetut mansikat ja raparperit tähän piirakkaan sellaisenaan?

Vastaa
Himoleipuri 24.6.2021 - 9:51

Olen samaa mieltä kreemin mausta. Nyt en uskalla sanoa miten pakastetut marjat ja raparperi käyttäytyvät kreemin kanssa. Itse laittaisin hieman perunajauhoja joukkoon ja lisäisin ne kohmeisina. Jos kokeilet, kertoisitko, miten toimii? Kiitos! Mukavaa juhannusta! 🙂

Vastaa
Laila 18.6.2021 - 8:59

Ihana ohje! Tätä viikonloppuna. Yksi kysymys; millä korvaan kaurajauhot? En tiedä sopiiko tähän tattarileseet ? kiitos!

Vastaa
Himoleipuri 18.6.2021 - 23:09

Kiva kun heti innostuit ohjeesta. 🙂 Kauran voi korvata esimerkiksi hirssihiutaleilla. Tattari voi olla aika voimakas mansikoiden makuun, mutta jos olet tottunut tattarin makuun, sekin sopii. Yksi vaihtoehto on myös leipoa piirakka pelkästään gluteenittomasta jauhoseoksesta.

Vastaa

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää