Gluteeniton kirsikkakakku

Himoleipuri

Suklaan ja kirsikan liitto on vastustamaton. Leivoin tämän gluteenittoman kirsikkakakun jo kuukausi sitten, heinäkuun alussa. Kaupassa oli houkuttelevan näköisiä uuden satokauden kirsikoita, jotka innostivat leipomaan kirsikkakakkua.

Paistoin kakkupohjan isossa kakkuvuoassa, jolloin siitä tuli kaksikerroksinen. Mökillä kun ei ollut valinnanvaraa vuoissa. Jos haluat korkeamman kakun, paista kakkupohja halkaisijaltaan 20-22 cm:n kakkuvuoassa. Tällöin kakun voi leikata kolmeksi levyksi. Korkeamman kakun paistoaika uunissa on noin 45-50 minuuttia.

Kakkupohjan ja kirsikkahillon voi valmistaa jo edellisenä päivänä. Yön aikana kakkupohja ehtii vetäytymään ja se on helpompi leikata levyiksi. Myös kakun kokoaminen käy kätevämmin, kun pohja ja hillo ovat valmiina.

Gluteeniton kirsikkakakku

Himoleipuri Suklaan ja kirsikan liitto on vastustamaton. Leivoin tämän gluteenittoman kirsikkakakun jo kuukausi sitten, heinäkuun alussa. Kaupassa… Makeat gluteeniton, kakku, kirsikkakakku, kirsikka European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Pohja
200 g margariinia
170 g tummaa gluteenitonta suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (Semper)
1 tl leivinjauhetta

Täytteet

Kirsikkahillo
1 l kirsikoita
1 dl hillosokeria
2 rkl vettä

Kermatäyte
3,3 dl vispikermaa
1 prk (=250 g) mascarponea
½ dl sokeria
2 rkl sitruunanmehua

Kostutukseen
½ dl maitoa tai sitruunanmakuista kivennäisvettä

Päälle
½ l kirsikoita

Näin valmistat

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele margariinilla sileäpohjaisen ja -reunaisen kakkuvuoan (halkaisija 26 cm) pohja ja reunat. Jauhota vuoka gluteenittomilla korppujauhoilla.

Valmista kakkupohja. Sulata margariini ja anna jäähtyä. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon vuorotellen margariinisula, sulatettu suklaa ja jauho-leivinjauheseos. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista uunissa noin 25-30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, kakkupohja on valmis.

Valmista kirsikkahillo. Poista kirsikoista kivet. Kuumenna vesi ja peratut kirsikat kattilassa. Lisää hillosokeri höyryävään seokseen ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hilloa kevyesti poreillen 10-15 minuuttia. Kuori vaahto. Anna hillon jäähtyä kylmäksi.

Valmista kermatäyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa mascarpone notkeaksi, mausta sokerilla ja sitruunanmehulla. Sekoita joukkoon kermavaahto.

Kakun kokoaminen. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Aseta alimmainen levy tarjoiluastialle ja kostuta. Levitä päälle reilusti kirsikkahilloa ja kermatäytettä. Kostuta toinen kakkulevy ja nosta se päällimmäiseksi.

Levitä kermatäytettä kakun päälle ja koristele kokonaisilla kirsikoilla.

Vinkit

Voit myös pursottaa kermatäytettä sekä kakun päälle että väliin. Vatkaa tällöin kerma vähän tanakammaksi.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää