Leivoin eilisiin adventtimyyjäisiin gluteenittomia pipareita, maustekakun ja suolaisia sarvia. Suolaisia sarvia tein kahdesta eri taikinasta. Testasin kahden eri jauhoseoksen toimivuutta ja sitä, onko jauhojen käyttömäärissä eroa jauhoseosten välillä.
Ensimmäisen taikinan tein Virtasalmen Viljatuotteen vaaleasta jauhoseoksesta. Jauhoseoksessa vaikuttaisi olevan reilusti psylliumia, mikä tekee taikinasta helposti käsiteltävän. Psyllium sitoo vettä turvotessaan, jolloin jauhoja tarvitaan vähemmän. Ohjeeni mukaista jauhomäärää ei tarvinnut käyttää. Loput jauhoseoksesta (vajaa ½ dl) säästin kaulintavaiheeseen.
Toisen taikinan tein Pirkan vaaleasta jauhoseoksesta. Taikinaan tuli juuri sen verran jauhoseosta kuin olin reseptiin suunnitellut. Tässäkin jauhoseoksessa on psylliumia, mutta sitä näyttäisi olevan vähemmän kuin Virtasalmen Viljatuotteen jauhoseoksessa.
Molemmista jauhoseoksista sai hyvin kauliutuvan taikinan. Ainoastaan jauhomäärät poikkesivat vähän toisistaan. Ja molemmat sarvet maistuivat hyviltä, sillä jauhoseosten koostumus on hyvin samanlainen. Toki kinkku toi lisämakua sarviin, joten päätin sisällyttää sen ohjeeseen.
Olen nyt kirjannut kaikkiin julkaisemiini resepteihin tiedon, minkä yrityksen jauhoseosta olen käyttänyt ohjeeseen. Toki voit käyttää sinulle mieleistä, tuttua jauhoseosta. Kun leivot samalla jauhoseoksella, tiedät, miten se käyttäytyy. Tein myös erillisen postauksen jauhoseoksista leivontavinkkeihin. Voit lukea sen täältä.
Kinkku-juustosarvet sopivat hyvin ilta- tai välipalaksi. Täytteeksi voit laittaa, mitä kaapistasi löytyy. Herkullista joulukuun alkua!
Raaka-aineet
2 dl maitoa
25 g hiivaa
½ tl suolaa
3½ dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (Pirkka)
75 g margariinia
Kaulintaan
½ dl gluteenitonta jauhoseosta
Täyte
2 dl juustoraastetta
2 dl kinkkukuutioita tai -suikaleita
Voitelu
1 kananmuna
Koristeluun
unikonsiemeniä
Näin valmistat
Lämmintä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita käsivispilällä hyvin. Lisää suola.
Lisää jauhoseos muutamassa erässä ja pehmeä margariini loppupuolella. Vaivaa taikina tasaiseksi.
Anna taikinan tekeytyä vähän aikaa. Vuoraa sillä aikaa uunipellit leivinpaperilla ja varaa täytteen aineet.
Jaa taikina kahteen osaan. Taputtele taikina jauhotetulla pöydällä ensin litteäksi. Kaaviloi sitten taikina halkaisijaltaan 30 cm:n kokoiseksi ympyräksi.
Ajele leivinpyörällä tai leikkaa veitsellä ympyrä kuuteen tai kahdeksaan sektoriin.
Laita kullekin palalle juustoraastetta ja kinkkukuutioita.
Kääri sarviksi aloittaen leveämmästä päästä ja taivuta sarven muotoon.
Leivo toinen osa taikinaa samalla tavalla.
Anna kohota hyvin, 30-40 minuuttia.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Voitele kohonneet sarvet kananmunalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä.
Paista sarvia 12-15 minuuttia.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
11 kommenttia
Olipas ihania sarvia! Käytin Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta ja lisäsin vähän Semperin hienoa jauhoseosta, kun taikina vaikutti hiukan liian pehmeältä. Leipoutui tosi hyvin. Tarjosin muutamalle ystävälle ja sarvet sai kiitosta herkullisuudesta ja rapsakkuudesta. Kiitos loistavasta reseptistä!
Ole hyvä! Ihana kuulla, että ohje toimi vähän tuunattunakin ja että tykkäsit sarvista. Ja myös ystäväsikin. Kiitos kun kerroit. Mukava saada palautetta ohjeista.
Hei.
Olisiko kiva jos jaksaisit lähettää minulle gluteenittomien lihapuirakoidenohjeen tai banaani tai
suklaakuivakakun ohjeita tmv.tämä on minulle ihan uutta ja luultavasti minulla on keliakia.
Olen järkyttynyt..kiitos
Heps! Paljonko psylliumia laitoit? Juhlat tulossa ja ajattelin tarjota.
Hei! Kiva kun aioit leipoa kinkku-juustosarvia. Taikinaan ei tarvitse lisätä psylliumia. Sekä Pirkan että Viljatuootteen gluteenittomissa jauhoseoksissa on psylliumia ja tämä riittä. Ei tarvitse lisätä erikseen psylliumia. Mukavia juhlia!
Tein tänään, kun yritän olla pystyasennossa sairastetun koronan toipilaana. Taikina leipoutui tosi hyvin. Pirkan jauhoja käytin. Ainut, että unohtui täyte sisältä. Juustoa vain pinnalle. Menköön koronan piikkiin. Uunissa ovat .
Kiva kun olet leiponut sarvia. Toivottavasti maistuivat makoisilta vaikka kinkku unohtuikin.
En saanut näistä työstettävää taikinaa, vaikka tein ohjeen mukaisille jauhoilla. No, maku lienee pääasia, vaikkei näitä ehkä sarviksi voi kutsua. Täytyy kokeilla myöhemmin uudelleen tuolla reseptin toisella jauholla tai sitten lisään taikinaan himpan psylliumia. Muiden reseptejesi kanssa ei ole vielä ollut mitään ongelmaa.
Harmillista, että sarvet eivät onnistuneet toivotulla tavalla. Nyt en oikein osaa sanoa, mistä tämä mahtoi johtua. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistuu paremmin.
Tein jokunen viikko sitten kinkku-juustosarvia finnmixillä ja ei kääriytynyt. Tänään tein uudestaan ja käytin Pirkka-jauhoja, kuten ohjeessa on ja onnistui tosi hyvin. Ei glut.mieheni totesi, että jo pelkkä taikina oli hyvää. Eli näitä tulee varmuudella tehtyä uudelleen.
Kiva kuulla, että olet leiponut kinkku-juustosarvia ja tykkäsit. 🙂 Gluteenittomissa jauhoseoksissa on tosiaan aika isojakin eroja. Siksi aina mainitsen, mitä jauhoseosta olen käyttänyt ohjeessa. Monesti tavanomaisissa vehnäjauhoista tehdyissä ohjeissa lukee, että vaihda jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen niin saat leivonnaisesta gluteenittoman. Ei se ihan näin tuppaa menemään, tosin joskus hyvällä tuurilla kyllä.