Gluteenittomat juustotangot

Himoleipuri

Juustotangot ovat ihanan rapeita ja maistuvia pikkusuolaisia. Niitä voi tarjota pikkusuolaisena kahvi- tai brunssipöydässä tai alkukeiton kanssa. Leivoin viime viikonloppuna gluteenittomia juustotankoja kantarellikeiton kaveriksi. Käytin juustona tällöin emmental-mozzarellajuustoraastetta. Juustotankojen lisäksi tein vierastarjottavaksi myös saaristolaisleipää ja kauraleipäsiä.

Eilen leipasin uuden satsin juustotankoja, jotta sain otettua kuvia työvaiheista tänne blogiin. Kokeilin parmesanjuustoa, ja margariinin tilalle laitoin voita. Kyllä kannatti. Tuli tosi herkullisen makuisia juustotankoja. Voi on aina voita ja parmesaan parmesaania.

Mielestäni Virtasalmen viljatuotteen vaalea jauhoseos on oikein passeli jauhoseos juustotankoihin.

Juustotankojen taikina on helppo valmistaa. Kuivat aineet, juustoraaste ja rasva nypitään keskenään raemaiseksi. Lopuksi lisätään kerma ja kananmuna. Säästä hieman kananmunaa juustotankojen voitelua varten. Taikinan on hyvä tekeytyä puolisen tuntia jääkaapissa ennen kaulintaa.

Leikkasin kolon juustotankojen väliin, jolloin niitä oli helpompi nostaa erilleen.

Taputtele taikina ensin ja kauli sitten 20 cm x 20 cm neliöksi ja ½ cm:n paksuiseksi levyksi suoraan leivinpaperin päälle. Leikkaa levy tangoiksi leivinpyörällä tai veitsellä. Siirrä tässä vaiheessa tangot leivinpapereineen pellille. Voitele tangot kananmunalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta.

Nosta veitsen avulla joka toinen tanko erilleen, jotta ne eivät tartu toisiinsa paiston aikana.

Illalla sain vielä ajatuksen testata juustotankojen taikinasta suolaisia keksejä. Luovuus näköjään kasvaa leipoessa. Uusi idea piti saada heti testiin. Eiku tekemään vielä yksi taikina. Kannatti tämäkin kokeilla. Minusta näistä tuli ihanan söpöläisiä ja vähintään yhtä rapean makoisia kuin tangot. Suolaisia keksejä voit tarjota kahvipöydässä pikkusuolaisena ja vaikkapa juustotarjottimella.

Onneksi Aila-myrsky on laantunut ja pääsemme nauttimaan syksyisestä viikonlopusta. Minulla on suunnitelmissa mennä puolukkametsään ja käydä etsimässä suppilovahveroita. Mitä sinä aiot tehdä?

Mukavaa syysviikonloppua!
T. Himoleipuri Leila

Gluteenittomat juustotangot

Himoleipuri Juustotangot ovat ihanan rapeita ja maistuvia pikkusuolaisia. Niitä voi tarjota pikkusuolaisena kahvi- tai brunssipöydässä tai alkukeiton… Suolaiset gluteeniton, juustotangot, parmesan, pikkusuolainen, juustokeksit European Tulosta
Serves: 20 kpl
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

2 d hienoa gluteenitonta jauhoseosta, Virtasalmen viljatuote
¼ tl suolaa
1½ dl raastettua parmesanjuustoa
75 g voita tai margariinia
2 rkl kermaa tai maitoa
suurin osa kananmunasta

Pinnalle
kananmunaa voiteluun
1 dl raastettua parmesanjuustoa

Näin valmistat

Sekoita jauhoseos, suola ja juustoraaste keskenään.

Kuutioi pehmeä voi ja nypi se jauhoseoksen kanssa.

Riko kananmunan rakenne rikki ja kaada suurin osa kananmunasta taikinaan. Lisää myös kerma.

Sekoita taikina tasaiseksi ja siirrä se tekeytymään jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Taputtele taikina ensin käsin neliönmuotoiseksi ½ cm:n paksuiseksi levyksi suoraan leivinpaperin päälle. Kaulitse levy tasaiseksi.

Leikkaa levy taikinapyörällä tai veitsellä 2 cm x 10 cm:n tangoiksi. Nosta tangot leivinpaperin kanssa pellille.

Voitele tangot kananmunalla ja ripottele juustoraaste pinnalle.

Siirrä veitsen avulla joka toinen tanko toiseen paikkaan pellillä, jotta ne eivät tartu toisiinsa kypsyessään.

Paista juustotankoja uunin keskitasossa noin 12-14 minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

Tarjoa juustotangot alkukeiton lisänä ja pikkusuolaisena kahvipöydässä.

Vinkit

Voit laittaa taikinaan lisämausteeksi savupaprikajauhetta, valkosipulia tai kuivattuja yrttejä. Pinnalle voit ripotella juustoraasteen asemasta seesaminsiemeniä, unikonsiemeniä tai paprikajauhetta.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

8 kommenttia

Liisa 22.9.2020 - 9:46

Keksit näyttävät hyvän näköisiltä, mutta taidan sittenkin kokeilla tankoja, ovat helpompia tehdä.

Vastaa
Himoleipuri 22.9.2020 - 21:38

Keksit ovat kyllä yhtä helppoja tehdä kuin tangot. Molemmissa taikina kaulitaan levyksi. Tangoissa levystä leikataan pitkät suikaleet, kekseissä otetaan palat muoteilla. Molemmat parempi. 🙂

Vastaa
Sirpa Miettinen 18.9.2020 - 12:57

Juustotankoja kokeillaan viikonloppuna tyttöjen kanssa. Mummon tytöt on innokkaita leipureita.

Vastaa
Himoleipuri 18.9.2020 - 14:36

Kiva kun heti innostuitte juustotankojen ohjeesta. Tosi mukava kun leivot lastenlasten kanssa. Näin ne kädentaidot ja innostus leivontaan siirtyy sukupolvelta toiselle. Innokkaina leipureina tytöt ovat kyllä tulleet mummoonsa! 🙂

Vastaa
Tiina 21.11.2020 - 23:33

Hei, kiitos hyvästä blogista gluteenittomaan leivontaan! Tehtiin näitä huomisille synttäreille ja mietin miten ne tulisi säilöä yön yli? Voivatko olla vain pöydällä?

Vastaa
Himoleipuri 24.11.2020 - 23:36

Kiitos! 🙂 Pahoittelen, etten heti ehtinyt vastaamaan kysymykseesi. Toivottavasti synttärit meni mukavasti ja juustotangot maistuivat. Tankoja voi säilyttää sekä huoneenlämmössä että jääkaapissa.

Vastaa
Nila /Lappalainen etelässä blogi 18.9.2020 - 11:46

Hei löysin täältä kivan blogin sattumalta. Minä tarvitsen juurikin näitä sinun gluteenittomia ohjeitasi joten liityinkin seuraamaan blogiasi. Meillä on paljon sukulaisia ja tuttavia mitkä tarvitsee erikoisruokavaliot. Nämä juustotangot menee ehdottomasti kokeiluun. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani. Minulla on puutarhapainotteinen blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta.

Vastaa
Himoleipuri 18.9.2020 - 14:32

Kiva, että olet löytänyt blogini ja gluteenittomille resepteilleni on kysyntää. Mielellään saa kertoa blogistani myös eteenpäin niille, jolle ohjeistani voisi olla hyötyä ja iloa. Pitääpä käydä kurkkaamassa myös sinun blogiasi, kiitos vinkistä. Itse tykkään myös puutarhajutuista. Mukavaa syksyn jatkoa!

Vastaa

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää