Rieskat ovat nopeita valmistaa ja suussa sulavan herkullisia lämpiminä. Tein gluteenittomat rieskat tällä kertaa porkkanaraasteesta. Porkkana antaa rieskoille kivan värin ja rieskat maistuvat makealle.

Taputtelin rieskat ohuiksi, jolloin taikinasta tuli 15 pientä rieskaa kahdelle pellille. Voit tehdä myös paksumpia rieskoja, jolloin ne ovat mahtuvat yhdelle pellille (9 kpl). Paksummat rieskat pysyvät myös mehevämpinä rieskojen jäähtyessä.

Rieskat ovat parhaimmillaan uunituoreina rasvanokareen tai tuorejuuston kera.


Raaka-aineet
4 dl hienoksi raastettua porkkanaa (= 2-3 porkkanaa)
2 dl maitoa
½ tl suolaa
½ dl öljyä
2 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (Semper)
1-2 dl gluteenitonta karkeaa jauhoseosta (Semper)
1 tl leivinjauhetta
Näin valmistat
Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
Sekoita porkkanaraasteen joukkoon muut aineet.
Nosta taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperin päälle uunipellille. Taputtele nokareet litteiksi rieskoiksi jauhotetuin käsin.
Pistele rieskat haarukalla. Paista rieskoja uunin keskitasossa noin 13-15 minuuttia.
Rieskat ovat parhaimmillaan juuri uunista otettuina.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
2 kommenttia
Hyviä, maukkaita tuli leivinuunissakin. Yllättävää että rieska ei murene vaikkei käytetä kananmunaa. Jatkoon ehdottomasti!
Kiva, että tykkäsit ohjeesta ja rieskat onnistuivat.