Kaupallinen yhteistyö Virtasalmen Viljatuotteen kanssa.
Vuoden alussa päätin kohentaa ruokailutottumuksiani. Olen tosi perso makealle. Makeita herkkuja tulee syötyä usein, oikeastaan joka päivä. Etätyöpäivinä on helppo poiketa keittiöön ja hakea jotain pientä makeaa. Kun tulee kylläiseksi herkuilla, kunnon ruoka jää vähemmälle. Ei hyvä. Nyt olen muutaman viikon syönyt kunnon lounaat, vähentänyt makean syömistä ja leiponut enemmän suolaista. Hyvä minä!

Viikonloppuna leivoin makuhermoja kutkuttelevan texmex-jauhelihapiirakan. Täytteessä ei jauhelihaa säästellä ja mausteet maistuvat. Tuhti täyte vaatii myös makua piirakkapohjalta, joten valitsin gluteenittomaksi jauhoseokseksi Virtasalmen Viljatuotteen tumman jauhoseoksen. Käytän usein suolaisten piirakoiden pohjiin gluteenittomien jauhojen lisäksi perunahiutaleita, koska ne takaavat hyvän rakenteen sekä tuovat mehevyyttä ja ruokaisuutta pohjaan.

Virtasalmen Viljatuotteen tumma jauhoseos sisältää tattarijauhoa ja perunahiutaleita, joten perunahiutaleita ei tarvitse erikseen ostaa. Tosi kätevää. Jauhoseos sisältää myös pellavansiemeniä ja psylliumia ja on hyvin kuitupitoinen. Se sisältää kuitua jopa 11,4 g sadassa grammassa tuotetta. Lisäsin piirakan pohjataikinaan myös ½ dl tattarilesettä.
Käytän leivonnaisissani usein Virtasalmen Viljatuotteen jauhoseoksia. Leipominen Viljatuotteen jauhoseoksilla on helppoa ja onnistuu aina. Kun käyttää jauhoseoksia, ei tarvitse ostaa monia eri jauhoja erikseen. Pussinpohjat kun tahtovat unohtua kaappiin ja siten tulee helposti hävikkiä.

Texmex-jauhelihapiirakan pohja on helppo tehdä. Virtasalmen tumma gluteeniton jauhoseos ja tattarilese sekä muut kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Margariini nypitään joukkoon. Viimeisenä lisätään reilusti vettä. Kyllä 2 dl vettä. Aluksi taikina näyttää löysältä, mutta ei hätää. Se kiinteytyy juuri sopivaksi, kun perunahiutaleet ja psyllium turpoavat. Jos nuukailet veden määrässä, pohjasta tulee kova. Taikina laitetaan jääkaappiin tekeytymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Gluteenittoman texmex-piirakan täytteeksi ruskistin sipulia ja vähärasvaista jauhelihaa sekä lisäsin joukkoon myös paprikakuutioita. Maustoin jauhelihaseoksen pussillisella tacomaustetta, joka on tämän piirakan juju. Kun jauhelihaseos oli hieman jäähtynyt, pyöräytin joukkoon hienonnetun korianterin ja puolet juustoraasteesta. Tomaattisalsan sekoitin muna-ruokakermaseokseen ja yhdistin sen jauhelihaseokseen. Näin muna-kermaseos sekoittuu tasaisesti täytteeseen. Muutoin se jää helposti piirakan pinnalle. Viimeisenä ripottelin loput juustoraasteesta piirakalle.

Piirakka onnistui tosi hyvin. Pohja oli juuri sellainen kuin sen piti olla. Maukas, hyvä rakenne, ei tietoakaan murenemisesta. Pohjan maku toimii erinomaisesti texmex-jauhelihatäyteen kanssa. Kovasti tuli kehuja kotijoukoilta ja pyyntö tehdä piirakkaa toisenkin kerran. Piirakasta tuli myös minun suosikkini, vaikka en kovin usein syö lihaa. Texmex-piirakka sopii myös mainiosti vierastarjottavaksi salaatin kera.

Kuopus oli käymässä kotona viikko sitten. Leivoin tällöin testipiirakan. Tein täytteen Poutun Muu jauhiksesta, koska kuopus on kasvissyöjä. Oli kyllä herkullista myös vegeversiona (kuva alla). Loppupiirakka lähtikin nuoren miehen matkaan. Pohja onnistui ensitestauksella erinomaisesti, eikä kaivannut yhtään säätämistä. Vegejauhelihojen gluteenittomuuden kanssa on muuten oltava tarkka. Suurin osa niistä sisältää gluteenia.

Himoleipuri Leila

Raaka-aineet
Pohja
3 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta tummaa jauhoseosta
½ dl Virtasalmen Viljatuotteen tattarilesettä
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100 g margariinia
2 dl kylmää vettä
Täyte
1 sipuli
1–2 kpl valkosipulin kynsi
1 rkl öljyä
300 g vähärasvaista jauhelihaa
1 punainen paprika
1 pss tacomaustetta
1 dl hienonnettua korianteria
1 prk (= 230 g) tomaattisalsaa
1 prk (= 2 dl) ruokakermaa
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
Päälle
korianteria ja gluteenittomia tortilla chipsejä
Näin valmistat
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele iso piirakkavuoka (halkaisija 28-30 cm) margariinilla.
Valmista pohjataikina. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Paloittele margariini ja nypi se kuivien aineiden joukkoon. Lisää lopuksi kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi. Siirrä taikina jääkaappiin vetäytymään.
Hienonna sipulit. Kuutioi paprika ja hienonna korianteri.
Ruskista sipulit kevyesti paistinpannulla pienessä öljytilkassa. Lisää joukkoon jauheliha pieninä nokareina. Lisää ruskistuneeseen jauheliha-sipuliseokseen paprikakuutiot ja tacomauste. Hauduta pari minuuttia. Siirrä täyte pois liedeltä jäähtymään.
Painele piirakkataikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille veteen kostutetuin sormin.
Lisää hieman jäähtyneeseen jauhelihatäytteeseen 1 dl juustoraastetta ja hienonnettu korianteri.
Sekoita munat, ruokakerma ja tomaattisalsa keskenään. Kaada seos jauhelihatäytteen joukkoon ja sekoita täyte tasaiseksi. Levitä täyte piirakkapohjalle ja tasoita pinta. Ripottele loput juustoraasteesta päälle.
Paista piirakkaa noin 30 minuuttia uunissa tai kunnes se on kauniin ruskea.
Anna piirakan hieman vetäytyä.
Koristele piirakka tuoreella korianterilla sekä gluteenittomilla tortilla chipseillä. Tarjoa salaatin kera.
Vinkit
Jos haluat tehdä piirakasta kasvisversion, käytä jauhelihan tilalla vegejauhelihaa, esimerkiksi Poutun Muu jauhista. Piirakan pinnalle voi laittaa myös jalopenoja.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
3 kommenttia
Hei! Pystyyköhän piirakkaa pakastamaan? Tarjolle sulaneena uunin kautta? Tykkääköhän esim pohja huonoa?
Hei! Kyllä voit pakastaa piirakan ja lämmittää sen sulaneena uunissa. Pohja pysyy hyvänä pakastamisesta huolimatta. Mukavaa leivontaa!
Hei. Texmex jauhelihapiirakka näyttää ja varmasti maistuu hyvältä. Tämä menee ehdottomasti kokeiluun. Nam nam. Pitää lähteä vaan kauppaan ostamaan raaka aineita, toivotaan että pienestä lähikaupasta kaikki löytyisi. Mukavaa kevään odotusta. T Leena