Tämän tosi herkullisen piirakan täytteen kehittelin opiskeluaikoina. Sinihomejuusto-ananaspiirakka on pysynyt vuosikymmenet yhtenä suosikeistani ja sitä on kyllä leivottu PALJON. Ihana saada täällä blogissa jakaa leipomusteni parhaita tuotoksia muidenkin iloksi!

Sinihomejuusto jakaa ihmisiä, osa tykkää siitä ja osa ei. Tässä gluteenittomassa sini-homejuustopiirakassa maut ovat sopivasti tasapainossa. Monesti olen tarjonnut piirakkaa vieraille kertomatta etukäteen mitä siinä on. Pyytänyt ensin maistamaan. Moni vieras on yllättynyt, että piirakassa on sinihomejuustoa. Ja vaikkei olisi ollut kyseisen juuston suuri ystävä, on tykästynyt piirakan makuun.

Minusta sinihomejuuston ja ananaksen makuyhdistelmä on täydellinen. Ananas tasapainottaa ihanasti homejuustoa. Ohjeen mukaan täytteeseen laitetaan kolme ananasrengasta paloiteltuna. Kiusaus olisi laittaa se neljäskin rengasta ananaspurkista. Ei kannata. Silloin makujen tasapaino ei toimi. On aikanaan testattu. ?

Eiku rohkeasti kokeilemaan lempipiirakkaani!


Raaka-aineet
Pohja
100 g margariinia
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
½ dl perunahiutaleita
2 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (Virtasalmen Viljatuote)
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 dl kylmää vettä
Täyte
3 rengasta säilykeananasta
150 g sinihomejuustoa
1 paprika
pala purjoa
2 munaa
2 dl kermaa
mustapippuria rouhittuna
Näin valmistat
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 26-28 cm) margariinilla.
Valmista pohjataikina. Nypi pehmeä rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet sekaisin. Lisää lopuksi kylmä vesi.
Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa ananasrenkaat paloiksi ja raasta sinihomejuusto karkeaksi muruksi. Voit käyttää myös valmista sinihomejuustomurua. Kuutioi paprika ja hienonna purjo. Sekoita täyteainekset kevyesti keskenään ja levitä piirakkapohjan päälle.
Sekoita munat ja kerma keskenään ja kaada täytteen päälle. Rouhi mustapippuria pinnalle.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
4 kommenttia
Upeat selkeät sivut !!
Kiitos paljon mukavasta palautteestasi! Toivottavasti löytyy myös kivoja ohjeita kokeiltavaksi. 🙂
Hei, olisin halunnut kysyä miten kokemuksesi mukaan gluteeniton piirakkapohja/ valmis piirakka kestää pakastusta ja sulatusta?
Hei! Kiva kun olet löytänyt blogini. 🙂 Tätä piirakkaa en ole koskaan pakastanut. On ollut niin hyvää, ettei pakastimeen ole riittänyt. Gluteenittomat piirakkapohjat kestävät hyvin pakastusta. Sulatus kannattaa tehdä rauhassa, pohjan on hyvä antaa sulaa esimerkiksi jääkaapissa yön yli. Jos siis on kyse kypsentämättömän piirakkapohjan pakastuksesta. Valmiita piirakoita voi myös pakastaa. Piirakka kannattaa ottaa sulamaan muutamaa tuntia ennen tarjoilua. Ja kun piirakan lämmittää uunissa noin 100 asteessa, siitä tulee kuin vastaleivottu. Mukavaa syksyä ja leivonnan iloa!