Gluteeniton sadonkorjuupiirakka

Himoleipuri

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista keliakiaviikkoa teemalla ”Syksyn satoa gluteenittomasti”. Syksy on ihanaa sadonkorjuun aikaa. Kauppojen vihanneshyllyt ja kotipuutarhat pursuavat puutarhan moninaisia antimia. Vihannekset ja juurekset ovat nyt maukkaimmillaan ja edullisia. Metsään kannattaa myös mennä. Sieltä löytyy hyvin kantarelleja ja suppilovahveroita sekä puolukoita.

Maistuis varmaan sinullekin?

Keliakiaviikon merkeissä leivoin pellillisen gluteenitonta sadonkorjuupiirakkaa. Piirakan pohjaan käytin vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta ja gluteenittomia kaurahiutaleita. Jos kaura ei sovi sinulle, voit korvata sen esimerkiksi hirssi- tai tattarihiutaleilla. Osan margariinista korvasin maitorahkalla.

Maitorahka keventää mukavasti piirakkapohjaa

Gluteenittoman sadonkorjuupiirakan pääraaka-aineena on yksi lempivihanneksistani, kesäkurpitsa. Lisäksi piirakkaan tulee sipuleita ja tomaattia. Laitoin myös fetajuustoa ja emmentaljuustoraastetta tuomaan ruokaisuutta ja ryhdittämään mietoja kasviksia.

Pohjataikina kannattaa taputella pellille kostutetuin käsin

Lopuksi täytteen päälle kaadetaan muna-kermamaitoseos. Voit halutessasi laittaa kananmunien joukkoon vain maitoa tai ruokakermaa. Näin saat kevennettyä täytettä.

Piirakka näytti herkulliselta jo uuniin mennessä

Sadonkorjuupiirakasta tuli kyllä tosi hyvää ja herkullista. Mehevää ja ruokaisaa. Piirakka sopiikin hyvin lounaaksi sekä väli- ja iltapalaksi. Mielestäni piirakka passaa myös juhlapöytään. Se säilyy mehevänä muutaman päivän jääkaapissa ja kestää hyvin pakastamisen.

Mukavaa sadonkorjuun aikaa ja leivonnan iloa!
t. Himoleipuri Leila

Gluteeniton sadonkorjuupiirakka

Himoleipuri Tällä viikolla vietetään valtakunnallista keliakiaviikkoa teemalla ”Syksyn satoa gluteenittomasti”. Syksy on ihanaa sadonkorjuun aikaa. Kauppojen vihanneshyllyt… Suolaiset gluteeniton, suolainen piirakka, sadonkorjuu, sadonkorjuupiirakka, kasvispiirakka, kesäkurpitsapiirakka European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Pohja
4 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, Virtasalmen Viljatuote tai Pirkka
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
100 g margariinia
1 prk (= 250 g) maitorahkaa
2 dl kylmää vettä

Täyte
450 g kesäkurpitsaa
1 iso punasipuli
2 valkosipulin isoa kynttä
2 rkl öljyä
1 rasia (=250 g) kirsikkatomaatteja
200 g fetajuustoa
1 pss (= 150 g) juustoraastetta
4 kananmunaa
4 dl kermamaitoa (puolet kuohukermaa, puolet maitoa)
3 tl ranskalaiset yrtit-seosta
2 tl pippurisekoitusta
1 tl suolaa

Näin valmistat

Valmista pohjataikina. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi pehmeä margariini joukkoon. Lisää maitorahka ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi. Siirrä taikina tekeytymään jääkaappiin.

Valmista täyte. Leikkaa kesäkurpitsa ja punasipuli viipaleiksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Voit leikata kesäkurpitsaviipaleet vielä puoliksi. Freesaa kasvikset öljyssä paistinpannulla noin 5 minuuttia. Siirrä pannu pois liedeltä ja anna kasvisten jäähtyä.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Taputtele taikina leivinpaperoidulle uunipannulle vedessä kostutetuin käsin.

Puolita kirsikkatomaatit. Leikkaa feta kuutioksi. Sekoita kesäkurpitsa-sipulit-seos, suurin osa tomaatin puolikkaista, fetajuustokuutiot sekä juustoraaste keskenään.

Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Painele pinnalle loput kirsikkatomaatin puolikkaista.

Sekoita kananmunat ja kermamaito keskenään. Mausta ranskalaiset yrtit -seoksella, pippurisekoituksella ja suolalla. Kaada seos täytteen päälle.

Paista piirakkaa uunissa 30–35 minuuttia.

Vinkit

Jos haluat tehdä pienemmän piirakan, esimerkiksi suurehkoon piirakkavuokaan, puolita piirakan aineet.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

13 kommenttia

Linda 30.9.2023 - 13:14

Oli todella hyvä piirakka, kiitos taas kerran mahtavista resepteistä!

Vastaa
Himoleipuri 4.10.2023 - 15:48

Kiitos paljon! Ihanaa kun tykkäsit 🙂

Vastaa
Kristiina 22.9.2023 - 10:11

Vinkkejä kananmunan korvaamiseen täytteessä, vai jättääkö kokonaan pois?

Vastaa
Himoleipuri 25.9.2023 - 15:13

Kananmuna-kermaseoksen tilalle voisi laittaa purkillisen (= 400 g) maustamatonta soijajogurttia. Soijajogurtti kannattaa pyöräyttää täytteen raaka-aineiden joukkoon. Tällöin se mehevöittää hyvin täytteen, eikä hyydy piirakan pinnalle.

Vastaa
Van den Broek 13.9.2023 - 19:14

I wish i could read it, it looks so delicious 🙂

Vastaa
Sofia 8.9.2023 - 22:19

Hei, kiitos paljon vastauksesta! Syy taitaa olla sitten se, että käytin eri valmistajan jauhoja (semperin white mix). Hyvä tietää, että tosiaan valmistajalla väliä, en tullut ajatelleeksi sitä. Jatkossa mennään tarkasti siis ohjeen mukaan! ?

Vastaa
Anne 8.9.2023 - 19:39

Hei.
En nyt täysin ymmärtänyt pohjan ohjetta, eli paljonko ja mitä jauhoja siihen käytetään? Jotenkin sekoittaa tuo kun ohjeessa sanotaan 4dl jauhoseosta… tai Pirkka 2dl kaurahiutaleita, mutta sitten kuitenkin teko ohjeessa on käytetty molempia. En nyt vain ymmärrä, jos tähän saisi selvennyksen niin olisi kiva koittaa tehdä näyttää nimittäin tosi herkulta! Onnistuukohan muuten “normi” jauhoilla vai pitääkö olla gluteenitonta? ?
Anne

Vastaa
Himoleipuri 8.9.2023 - 21:36

Hei Anne! Hyvä kun kysyit selvennystä reseptiin. Pohjaan tulee 4 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, joko Virtasalmen Viljatuotteen tai Pirkan valmistamana. Lisäksi tarvitaan 2 dl kaurahiutaleita. Mainitsen aina gluteenittomien jauhoseosten valmistajan, koska gluteenittomat jauhoseokset ovat erilaisia. En ole tehnyt piirakkaa “normi”jauhoilla, mutta uskoisin, että ohje toimii niilläkin. Leivonnan iloa!

Vastaa
Anne 8.9.2023 - 21:48

Hei.
Kiitos nopeasta vastauksesta!
Nyt ymmärrän.
Tämä menee testiin gluteenittomilla jauhoilla+hiutaleilla ?

Aurinkoa viikonloppuun ☀️

Vastaa
Maria 8.9.2023 - 21:38

Siis joko Virtasalmen viljatuotteen TAI
Pirkka jauhoseosta, valitse näistä

Ja kyllä, molempia tarvitaan: jauhoseosta ja kaurahiutaleita.

Voit tehdä ihan normi jauhoistakin.

Vastaa
Sofia 8.9.2023 - 17:23

Hei! Kokeilin reseptiä ja mietin että kuuluuko taikinan olla ns. Tarttuvaa? Siitä ei tullut ollenkaan sellaista taikinamaista. Myös taikina ei meinannut millään riittää koko peltiin, voi tosin olla että taikinaa oli niin vaikeaa levittää tahmaisuutensa vuoksi etten saanut sitä jokapuolelle tasaisesti.
Muuten erittäin maukas resepti, kiitos! 🙂

Vastaa
Maria 8.9.2023 - 21:39

Kyllä vaan, siksi ohjeessa lukee: levitä kostutetuin käsin

Vastaa
Himoleipuri 8.9.2023 - 21:50

Hei! Kiva kun olet leiponut piirakkaa ja tykkäsit mausta 🙂 Pohdin tässä, mistähän mahtaisi johtua mainitsemasi pohjataikinan haasteet. Taikinasta pitäisi tulla tanakkaa, jos käytit reseptissä jompaa kumpaa mainitsemaani jauhoseosta. Muiden jauhoseosten koostutus on erilainen ja usein jauhoseosta tarvitaan enemmän. Minulla on 60 cm:n uuni ja isot uunipellit käytössä. Taikina riitti oikein hyvin koko uunipellille. Ohjeessa neuvotaan laittamaan taikina jääkaappiin tekeytymään täytteen valmistamisen ajaksi. Tällöin se “kovettuu” sopivaksi. Toivottavasti vastaukseni auttoi selvittämään asiaa.

Vastaa

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää