Gluteeniton lyttyperunapiirakka

Himoleipuri

Vuosi sitten lyttyperunapiirakka nousi somehitiksi. Myös minä innostuin heti ohjeesta ja olen tehnyt vuoden aikana useamman lyttyperunapiirakan. Piirakan ohjeita löytyy hyvin netistä, mutta päätin tallentaa oman versioni tänne blogiin.

Näistä raaka-aineista syntyy lyttyperunapiirakka porosta

Piirakan pohja tehdään keitetyistä perunoista, jotka lytätään irtopohjavuoan tai syväreunaisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pohjaan ei tarvita jauhoja ollenkaan. Ja mikä parasta, täytteen voi tehdä omien mieltymysten mukaan joko kalasta, lihasta tai kasviksista.

Esipaistetun pohjan päälle laitetaan täyte

Tällä kertaa laitoin lyttyperunapiirakkaan kylmäsavuporoa. Perunat tulee pestä hyvin, sillä ne käytetään kuorineen. Keitetyt perunat lytätään lämpiminä. Kerran kokeilin lytätä kylmiä keitettyjä perunoita. Ei oikein toiminut, pohjan rakenteesta tuli kokkareinen.

Lyttyperunapiirakka uunista ulos

Gluteeniton lyttyperunapiirakka sopii mainiosti suolaiseksi tarjottavaksi illanistujaisiin ja pikkujouluihin. Ja mikseipä vaikka lounaaksi vihreän salaatin kera.

Syötävän herkullisen näköistä

Olen tehnyt lyttyperunapiirakkaa myös kylmäsavulohesta. Tällöin laitoin koristeeksi lohen lisäksi varrellisia kapriksia, marinoitua punasipulia ja tuoretta tilliä.

Herkullista marraskuuta!
T. Himoleipuri Leila

Gluteeniton lyttyperunapiirakka

Himoleipuri Vuosi sitten lyttyperunapiirakka nousi somehitiksi. Myös minä innostuin heti ohjeesta ja olen tehnyt vuoden aikana useamman… Suolaiset gluteeniton, peruna, lytätyt perunat, lyttyperunapiirakka, iltapala European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Pohja
750 g perunoita (keltainen pussi)
2 tl suolaa
vettä

Täyte
1 pkt (=80–100 g) poron kylmäsavupaistia viipaleina
1 pieni punasipuli
1 valkosipulin kynsi
1 prk (= 200 g) ranskankermaa
1 prk (= 200 g) ruohosipulituorejuustoa
2 kananmunaa
½ tl mustapippurirouhetta
100 g mustaleimajuustoraastetta (vahva ja rikas)
(suolaa)

Koristeluun
muutama viipale poron kylmäsavupaistia
1 pieni punasipuli
tuoretta persiljaa

Näin valmistat

Pese perunat huolella ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Voitele vuoan reunat öljyllä. Aseta perunat tasaisesti vuoan pohjalle. Laita leivinpaperi perunoiden päälle ja paina kattilan pohjalla tai perunasurvimella lyttyyn vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa noin 15 minuuttia.

Ota muutama viipale poron kylmäsavupaistia sivuun koristelua varten. Hienonna loput poron paistiviipaleet. Kuori sipulit ja hienonna myös ne. Sekoita ranskankerma, yrttituorejuusto ja munat kulhossa. Lisää hienonnettu poron kylmäsavupaisti ja sipulit. Lisää suurin osa juustoraasteesta ja mausta mustapippurilla. Suolaa voit lisätä halutessasi, tosin poro on aika suolaista. Kaada seos vuokaan perunoiden päälle. Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta.

Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Kuori ja leikkaa punasipuli renkaiksi. Koristele piirakka kylmäsavupororuusukkeilla, punasipulilla ja persiljalla.

Vinkit

Voit tehdä lyttyperunapiirakan myös kylmäsavulohesta. Korvaa silloin poron kylmäsavupaistiviipaleet kylmäsavulohiviipaleilla. Koristele piirakka lohiviipaleiden lisäksi varrellisilla kapriksilla, marinoiduilla punasipuliviipaleilla ja tillillä.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää