Gluteeniton ryynirieska

Himoleipuri

Ryyni- ja piimärieskat kuuluvat itäsuomalaiseen ruokakulttuuriin. Lapsuudenkodissani äitini teki usein rieskaa. Siihen aikaan rieskaan laitettiin piimän lisäsi ryynejä, vähän jauhoja, kananmunia ja suolaa. Kerman lisääminen rieskaan tuli kuvioihin myöhemmin. Ryynirieska oli erityisesti isäni suurta herkkua. Kun isäni kuoli, leivoin hänen muistotilaisuuteensa monta pellillistä. Se oli minun tapani muistella ja kiittää isukkaa. Halusin myös, että me kaikki isukkaa saattamassa olleet saimme yhdessä nauttia hänen lempirieskaansa.

1980-luvulla martat, maa-ja kotitalousnaiset ja muut kotitalousjärjestöt keräsivät tietoja eri kuntien ja kaupunkien perinneruuista ja kullekin kunnalle nimettiin omat perinneruoat ja -leivonnaiset, ns. pitäjäruoat. Piimään tehty tattaririeska on Puumalan pitäjäruoka. Jaakko Kolmosen johdolla Suomen pitäjäruoista koottiin samanniminen kirja.

Voit valmistaa rieskan tattarisuurimoiden lisäksi gluteenittomista kaurasuurimoista tai gluteenittomista kauranjyvistä. Kokeilin tällä kertaa rieskaan Myllärin Aterianjyviä (kaurasta) ja gluteenitonta kauraa sisältävää jauhoseosta. Aterianjyvät kannattaa turvottaa yön yli piimässä, jotta ehtivät kypsyä paistamisen aikana. Rakenteeltaan parhaimman rieskan saat käyttämällä suurimoita.

Tarjoa ruokaisa rieska munavoin kera. Rieska säilyy maukkaana useamman päivän ajan.

Gluteeniton ryynirieska

Himoleipuri Ryyni- ja piimärieskat kuuluvat itäsuomalaiseen ruokakulttuuriin. Lapsuudenkodissani äitini teki usein rieskaa. Siihen aikaan rieskaan laitettiin piimän… Suolaiset gluteeniton, rieska, ryynirieska, piimärieska, kaurarieska European Tulosta
Serves: pellillinen
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

1 l piimää
2 dl gluteenittomia kaurasuurimoita tai tattarisuurimoita
2 kananmunaa
2 dl kevytkermaa
2 tl suolaa
½ dl öljyä
3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, sisältää kauraa (Myllärin)

Näin valmistat

Sekoita piimä ja kaurasuurimot kulhossa. Anna seoksen olla huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Lisää seuraavana päivänä munat, kevytkerma, suola, öljy ja jauhoseos. Anna taikinan turvota 15 minuuttia.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Paista noin 30 minuuttia.

Vinkit

Tarjoa rieska munavoin kera.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

2 kommenttia

Birgitta Söderlund 24.11.2021 - 14:24

Ryynirieska on ehdoton suosikkini,kiitos sinulle!

Vastaa
Himoleipuri 26.11.2021 - 20:22

Kiva kuulla, kiitos! Se on kyllä hyvää 🙂

Vastaa

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää