Gluteeniton tyrni-valkosuklaapannacottakakku

Himoleipuri

Sain Naisten Pankin tilaisuudessa pullollisen tyrnikastiketta arpajaisvoittona. Olen pyöritellyt pulloa jääkaapisssa muutaman viikon ja miettinyt, miten hyödyntäisin kastikkeen. Mieleen tulvahti muisto ihanan suussa sulavasta tyrni-pannacotta-jälkiruoasta. Aika nopeasti syntyi ajatus kokeilla jälkiruokaelämyksestä kakkua. Onnistuisikohan tyrni-valkosuklaapannacottakakku?

Tein tämän tyrnikakun itsenäisyyspäiväksi

Blogistani löytyy gluteeniton puolukka-pannacottakakku, jossa kirpeä puolukka kohtaa suussa sulavan, kermaisen pannacotan. Tajuttoman hyvää!! Puolukkaversioon paistoin ensin pohjan, jossa on myös reunat. Jäähtyneelle pohjalle laitoin kerroksen puolukkahilloa ja päällimmäiseksi pannacottaa.

Tää on kyllä puolukkakauden ehdoton suosikki

Itsenäisyyspäiväksi päätin kokeilla yksinkertaisempaa versiota pannacottakakusta: keksimuru vuoan pohjalle, seuraavaksi valkosuklaapannacottakerros ja päälle tyrnikiille. Käytin kiilteeseen makeaa tyrnikastiketta, jonka paseerasin tasaiseksi siivilän läpi. Sokeria en tarvinnut lisätä kastikkeeseen, sen verran oli makeaa. Voit tehdä tyrnikiilteen myös valmiista tyrnitäysmehusta tai keittää mehun tyrnimarjoista. Lisää tällöin sokeria makusi mukaan.

Kakku syntyy aika simppeleistä aineista. Sokeria saatat tarvita, jos keität tyrnimehun marjoista tai käytät kaupan sokeroimatonta tyrnimehua.

Sulatettu voi ja keksimuru sekoitetaan keskenään ja painellaan irtopohjavuoan pohjalle. Vuoka on hyvä laittaa hetkeksi jääkaappiin, jotta muruseos kovettuu. Pannacotan valmistaminen on helppoa. Kuohukerma kiehautetaan, joukkoon sulatetaan paloiteltu valkosuklaa ja vedessä pehmitetyt liivatteet. Seos maustetaan tyrnimehulla ja vaniljasokerilla sekä kevennetään maustamattomalla jogurtilla. Pannacotan on hyvä antaa paksuuntua sakean kastikkeen vahvuiseksi ennen kuin kaadat sen pohjan päälle. Näin pohjan keksimuruseos ei kostu vaan säilyy rapeana.

Tyrnikiille valmistetaan liivatteesta ja tyrnimehusta. Lisää tarvittaessa sokeria. Anna tyrniseoksen jäähtyä ja paksuuntua ennen kuin lisäät sen pannacottakerroksen päälle.

Gluteenittomasta tyrni-valkosuklaapannacottakakusta tuli kyllä tosi suussa sulavaa. Makuyhdistelmä on täydellinen, kuten siinä muistelemassani jälkiruoassa. Keksipohja säilyi rapeana ja mätsäsi hyvin pehmeään täytteeseen. Jos haluat tehdä jouluksi punaisen version kakusta, suosittelen käyttämään karpalomehua tyrnin asemasta. Glögikin voisi toimia mainiosti.

Herkullisin pannacottaterveisin,
Himoleipuri Leila

Päivitys 15.12. Tein nyt illalla kakun Pirkan tyrnitäysmehusta, joten päivitän ohjetta sokerin osalta. Tyrnitäysmehut ovat sokeroimattomia, joten sokeria kyllä tarvitaan. Tyrni on voimakkaanmakuinen marja. Halutessasi voit laimentaa mehua hieman vedellä, kun valmistat kiilteen. Kakku nro 2 lähtee työkaverin perhettä ilahduttamaan 🙂

Gluteeniton tyrni-valkosuklaapannacottakakku

Himoleipuri Sain Naisten Pankin tilaisuudessa pullollisen tyrnikastiketta arpajaisvoittona. Olen pyöritellyt pulloa jääkaapisssa muutaman viikon ja miettinyt, miten hyödyntäisin kastikkeen. Mieleen tulvahti muisto ihanan suussa sulavasta tyrni-pannacotta-jälkiruoasta. Aika nopeasti syntyi ajatus kokeilla… Makeat gluteeniton, kakku, tyrni, valkosuklaa, pannacotta, pannacottakakku,tyrni-valkosuklaapannacottakakku European Tulosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Raaka-aineet

Pohja
160 g gluteenittomia digestivekeksejä
70 g voita

Valkosuklaapannacotta
2 liivatetta
4 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
100 g valkosuklaata
½ dl tyrnitäysmehua
1 rkl vaniljasokeria
1 prk (= 150 g) maustamatonta jogurttia
sokeria tarvittaessa

Tyrnikiille
3 liivatetta
½ dl + 2 dl tyrnitäysmehua
½ dl sokeria

Koristelu
tyrnimarjoja
tuoretta rosmariinia
marenkeja

Näin valmistat

Pingota irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunan ja pohjan väliin leivinpaperi ja laita reunoille leivinpaperisuikaleet tai reunakalvo.

Valmista pohja. Sulata voi ja anna sen vähän jäähtyä. Murskaa gluteenittomat digestivekeksit karkeaksi muruksi ja sekoita voisula joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Siirrä vuoka jääkaappiin, jotta murupohja kovenee.

Valmista pannacottatäyte. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Mittaa kerma ja sokeri kattilaan, kuumenna kiehuvaksi sekoitellen. Nosta kattila liedeltä. Sekoita paloiteltu valkosuklaa joukkoon ja anna sen sulaa täysin. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää ne kuumaan kerma-suklaaseokseen.Lisää lopuksi hieman jäähtyneeseen seokseen tyrnimehu, jogurtti ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Nosta kattila jääkaappiin noin 10–15 minuutiksi, jotta täyte alkaa sakenemaan. Tarkkaile seoksen käyttäytymistä ja sekoita aina välillä.

Kun pannacottaseos on paksun kastikkeen kaltaista, levitä seos kakkupohjalle kauhalla tai isolla lusikalla. Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään 2–3 tunniksi.

Valmista tyrnikiille. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita sokeri tyrnimehuun ja varmista, että se liukenee mehun joukkoon. Kuumenna ½ dl tyrnimehua kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kuumaan mehuun. Lisää liivateseokseen loppu tyrnimehu ja anna seoksen jäähtyä. Nosta seos jääkaappiin sakenemaan, sekoita välillä.

Kun tyrniseos on täysin kylmää ja ohuen kastikkeen kaltaista, lusikoi se varovasti pannacottakerroksen päälle. Anna tyrnikiilteen hyytyä jääkaapissa 3–4 tuntia tai yön yli.

Koristele kakku ennen tarjoilua, esimerkiksi tyrnimarjoilla, tuoreilla rosmariinin oksilla ja marengeilla.

Vinkit

Voit käyttää tyrnimehun asemasta karpalomehua tai punaista glögiä.

Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!

Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.

Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂

Muita ohjeita

Jätä kommentti

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Hyväksy Lue lisää