Itsenäisyyspäivä sattuu tänä vuonna perjantaipäivälle, joten edessä on ihana pitkä viikonloppu. Luvassa on vieraita sekä pieni reissu. Ja linnanjuhlat pitää tietty katsoa. Ennen linnanjuhlia käydään Pikku-Vesijärvellä seuraamassa vesiurkujen upeaa spektaakkelia. Maamme-laulu ja Finlandia-hymni soivat mahtipontisesti pimenevässä illassa – vaikuttava ja koskettava elämys.

Miten sinä juhlistat itsenäisyyspäivää? Aiotko leipoa jotain? Meillä itsenäisyyspäivän vakiokakku on mustikka-valkosuklaajuustokakku, joka koristellaan vähän eri lailla eri vuosina.

Juustokakut ovat tosi käteviä, kun ne voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Eilen tein pohjan kakkuun gluteenittomista digestivekekseistä ja valmistin täytteet. Kakku hyytyi yön yli jäkaapissa. Tänään koristelin ja huomenna syödään. 🙂

Mustikkakerrokseen tulee mustikoiden lisäksi, vaniljatuorejuustoa, kermaa ja sokeria. Pakastemustikat kannattaa hienontaa kohmeisina tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Kohmeisista marjoista tulee kauniin tasainen marjarouhe. Rouheen on hyvä antaa vielä sulaa. Jos liivatteen lisää liian kylmään massaan, liivateseos jää paakkuiseksi tai jopa nauhamaiseksi, jolloin täyte ei hyydy kunnolla. Täytteen suutuntuma myös kärsii.

Valkosuklaatäytteeseen tulee valkosuklaata, maustamatonta tuorejuustoa, kermaa, hiven sokeria ja sitruunamehua. Sitruunamehu tasapainottaa makeaa suklaata ja tuo raikkautta makuun. Liivatetta tarvitaan vähemmän kuin mustikkatäytteeseen, koska valkosuklaa itsessään hyydyttää kakkua.

Koristelin kakun tällä kertaa marjoilla ja sitruunamelissalla. Malttaakohan sitä odottaa huomiseen? Tekisi mieli jo maistaa pala.
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja mukavaa pitkää viikonloppua!

Raaka-aineet
Pohja
150 g gluteenittomia divestivekeksejä
75 g voita
Mustikkatäyte
4 dl (= 200 g) mustikoita
4 liivatetta
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
1 rasia (= 200 g) vaniljatuorejuustoa
Valkosuklaatäyte
175 g valkosuklaata
2 liivatetta
2 rkl sokeria
2 dl vispikermaa
1 rasia (= 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl sitruunamehua
Koristeluun
marjoja
sitruunamelissaa
Näin valmistat
Leikkaa 20-24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi sekä vuoan reunoille leivinpaperisuikaleet. Voit käyttää myös reunakalvoa. Reunakalvo asettuu parhaiten paikalleen, kun sipaiset vuoan reunat öljyllä.
Valmista ensimmäisenä kakun pohja. Hienonna keksit, sulata margariini ja sekoita ne keskenään. Kaada muruseos vuoan pohjalle ja painele ruokalusikalla tasaiseksi ja tiiviiksi. Siirrä vuoka jääkaappiin, jotta muruseos kovettuu.
Valmista mustikkatäyte. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi.Soseuta kohmeiset mustikat ja sokeri tehosekoittimella tai monitoimikoneen leikkuuterällä. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella, lisää siihen sulanut mustikka-sokeriseos. Kiehauta 2 rkl vettä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen. Kääntele kermavaahto viimeisenä joukkoon ja sekoita täyte tasaiseksi. Kaada täyte keksimurupohjan päälle ja siirrä kakku jääkaappiin hyytymään vähintään tunniksi.
Valmista valkosuklaatäyte. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella, lisää siihen sokeri, jäähtynyt sulatettu valkosuklaa ja 2 rkl sitruunamehua. Kuumenna jäljellä oleva sitruunamehu. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan sitruunamehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen. Kääntele kermavaahto viimeisenä joukkoon ja sekoita täyte tasaiseksi. Kaada täyte mustikkatäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia, mieluiten yön yli.
Koristele kakku marjoilla ja sitruunamelissalla.
Seuraa minua myös Facebookissa ja Instagramissa!
Kokeilitko reseptiäni? Tägää siihen Instagramissa @himoleipuri niin löydän leipomuksesi.
Jos pidit reseptistäni, jaa se sosiaalisessa mediassa alempana olevien linkkien kautta 🙂
4 kommenttia
Moi. Onko kakku monelle hnklölle? Tarkotus olis tehdä pieni kakku 18cm vuokaan, onnistuisikohan jos täytteen aineet puolittaisi..?
Kinuskikissalla on loistavat kakkujen riittävyys- ja vuokien koon muunnostaulukot. Nämä löytyvät helposti googlettamalla. Kakkujen riittävyyten vaikuttaa, mitä muuta on tarjolla. Nautitaanko kakku aterian jälkiruokana vai kahvipöydän tarjottavana? Puolittamalla aineet kakku jää matalahkoksi. Kinuskikissan taulukoiden mukaan raaka-aineet tulisi kertoa 0,67:llä, jos kakun muuttaa 22 cm:n vuokakoosta 18 cm:n vuokaan sekä 18 cm:n kakku riittäisi 6 henkilölle. Mukavia leivontahetkiä!
Hei!
Tuntuu kokeilemisen arvoiselta reseptiltä. Itseasiassa ajattelin tehdä näitä syksyn ylioppilasjuhliin. Oletko kokeillut pakastaa?
Mustikka -valkosuklaakakku sopii erinomaisesti ylppärijuhliin. Kakun voi pakastaa. Juustokakku hyydytetään jääkaapissa ennen pakastusta. Kakusta voi irrottaa irtopohjavuoan reunat ennen pakastusta. Kun kakku on jäätynyt kunnolla, se siirretään muovipussiin tai suojataan muulla tavoin huolellisesti. Tällöin kakkuun ei tartu vieraita hajuja tai makuja. Jos kakkuun tulee kiille, kannattaa kakku pakastaa vuoassa, sillä kiille tehdään vasta kakun sulamisen jälkeen. Kakku kannattaa ottaa sulamaan jääkaappiin vuorokausi ennen juhlia. Mukavia juhlia teille! ?